Konsernijaosto, kokous 2.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 31 Sijoitustoiminnan raportointi

KAJDno-2021-1001

Valmistelija

  • Joni Partanen, Vs. talousjohtaja, joni.partanen@kajaani.fi

Perustelut

Konsernijaosto valvoo, ohjaa ja valmistelee sijoitustoimintaa valtuuston hyväksymien periaatteiden ja kaupunginhallituksen hyväksymän sijoitussuunnitelman mukaisesti (Hallintosääntö § 26). Sijoitussalkkujen raportointi järjestetään siten, että voidaan luotettavasti ja säännöllisesti seurata koko sijoitusomaisuuden ja sijoitussalkkujen tuottoja ja riskejä. Tuotto- ja riskiraportointi tehdään kuukausittain konsernijaostolle, kaupunginjohtajalle ja talousjohtajalle. Lisäksi salkunhoitajat antavat konsernijaostolle salkku- ja markkinakatsaukset kaksi kertaa vuodessa ja raportoivat talousjohtajalle säännöllisesti.

Salkunhoitajat Evli, OP ja LähiTapiola antavat salkku- ja markkinakatsaukset kokouksessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Konsernijaosto merkitsee salkku- ja markkinakatsaukset tiedoksi.

Päätös

Merkittiin varainhoitajien sijoitustoiminnan katsaukset tiedoksi.

Käsittelyn aikana kokoukseen etäyhteydellä osallistuivat LähiTapiolasta Remi Nyberg ja Veijo Vauhkonen klo 12:00-12:20, Evlistä Jukka Kurki klo 12:20-12:40, OP Varainhoidosta Samuli Ahmaoja ja Antti Paitula klo 12:40-13:00


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §