Tarkastuslautakunta, kokous 24.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 35 Arviointikertomus vuodelta 2021

KAJDno-2022-70

Valmistelija

  • Taina Juntunen, Hallintosuunnittelija, taina.h.juntunen@kajaani.fi

Perustelut

Kuntalain (410/2015) 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on muun muassa valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat; arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Sen lisäksi tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.

Kajaanin kaupungilla ei ole kuntalain mukaista talouden tasapainottamisvelvollisuutta.

Tarkastuslautakunta on käynyt keskustelun arviointikertomuksen rakenteesta ja laadinnan periaatteista kokouksessaan 8.2.2022 Sen lisäksi lautakunta on valmistellut arviointikertomusta kokouksissaan 5.4.2022, 19.4.2022, 3.5.2022 ja 17.5.2022.

Lautakunnan jäsen Leena Törrö ei ole esteellisenä osallistunut Kajaanin Vesi -liikelaitoksen arviointiin, sillä hän on Kajaanin Veden johtokunnan varajäsen. Lautakunnan jäsen Eveliina Kinnunen ei ole osallistunut sivistystoimialan arviointiin, koska hän on sivistyslautakunnan jäsen eikä osallisuus- ja hyvinvointijaoston asioiden arviointiin, sillä hän on kyseessä olevan jaoston varajäsen. 

Arviointikertomusluonnos on jaettu lautakunnan jäsenille erillisenä liitteenä. Arviointikertomusluonnos on valmisteluvaiheessa vielä ei-julkinen asiakirja (JulkL 6 §). Allekirjoitettu arviointikertomus liitetään pöytäkirjaan.

Lisätietoja asiasta antaa lautakunnan puheenjohtaja Toni Raesalmi tai hallintosuunnittelija Taina Juntunen, puh. 044 710 0212, sähköposti muotoa: etunimi.h.sukunimi(at)kajaani.fi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Toni Raesalmi, toni.raesalmi@gmail.com

Tarkastuslautakunta

 - päättää vuoden 2021 arviointikertomuksen sisällöstä;

 - allekirjoittaa vuoden 2021 arviointikertomuksen;

 - jättää arviointikertomuksen vuodelta 2021 kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi ja

 - esittää, että kaupunginvaltuusto pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista ja esityksistä kaupunginhallituksen selvitykset niistä toimenpiteistä ja aikatauluista, mihin esitysten johdosta ryhdytään.

 Selvitysten tulee olla valmiina niin, että ne voidaan käsitellä kaupunginvaltuustossa syyskuun 2022 loppuun mennessä.

Päätös

Tarkastuslautakunta hyväksyi ja allekirjoitti arviointikertomuksen vuodelta 2021.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §