§ 58 Valinnat kahteen luokanopettajan sijaisuuteen_439984

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2022-29

Päätöspäivämäärä

9.6.2022

Päätöksen tekijä

Perusopetuksen tulosalueen johtaja

Päätöksen peruste

Hallintosääntö 42 §

Kuvaus

Asianosainen

Kajaanin kaupungin perusopetuksessa on ollut haettavana kaksi luokanopettajan sijaisuutta ajalle  8.8.2022 - 3.6.2023. Sijoituspaikkoina Otamäen koulu ja Lehtikankaan koulu. Hakuilmoitus on julkaistu Kuntarekryssä, Te- palvelujen ja Kajaanin kaupungin verkkosivuilla ajalla 9.5.- 23.5.2022. Määräaikaan mennessä tehtäviin tuli yhteensä 17 hakemusta.

Otamäen koulun tehtävään oli kolme hakijaa, joista kahdella oli tehtävään vaadittava kelpoisuus. Molemmat hakijat kutsuttiin haastatteluun, mutta toinen hakija perui haastatteluun tulonsa puhelimitse. Lopulta tehtävään haastateltiin vain ainoaa jäljelle jäänyttä kelpoista hakijaa. Otamäen koulun rehtori Jaakko Vehkaperä esittää, että luokanopettajan sijaisuuteen valitaan koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelun perusteella Pietiläinen Sanja (KM).

Lehtikankaan koulun tehtävään oli kuusitoista hakijaa, joista kolmellatoista oli tehtävään vaadittava kelpoisuus. Haastatteluun kutsuttiin kolme hakijaa. Rehtori Kalle Komulainen ja apulaisrehtori Liisa Halonen esittävät, että luokanopettajan sijaisuuteen valitaan hakemuksen, koulutuksen ja haastattelun perusteella Tapio Aleksi Christian (KM).

Päätös

Rehtoreiden esityksen mukaan luokanopettajan sijaisuuksiin ajalle 8.8.2022- 3.6.2023 valitaan  Pietiläinen Sanja (Otamäen koulu) ja Tapio Aleksi Christian (Lehtikankaan koulu). Valinnat ovat ehdollisia ja vahvistuvat, kun valitut ovat esittäneet nähtäväksi lain 504/2002 mukaisen rikosrekisteriotteen ja todistuksen huumausainetestauksesta 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Koeaika on 4 kuukautta.

Lisätietoja asiasta antaa perusopetuksen tulosalueen johtaja Päivi Rissanen p. 044 7100 611 sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi

Allekirjoitus

Perusopetuksen tulosalueen johtaja Päivi Rissanen

Organisaatiotieto

Henkilöstöpalvelut