§ 22 Tapahtuma-avustus Taikan kesäleiri / Taitoluistelijat Kajaani ry

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2021-1252

Päätöspäivämäärä

16.5.2022

Päätöksen tekijä

Hallintojohtaja

Päätöksen peruste

Osallisuus- ja hyvinvointijaoston delegointipäätös 8 § 11.11.2021

Tapahtuman arvioinnin pohjana on kaupunkistrategia, osallisuus ja terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Tapahtuma- avustus on ensisijaisesti tilojen ja alueiden vuokratukea, työvoimatukea, välinetukea ja suorituspaikkojen kunnostusta ja toissijaisesti markkinointitukea. Tapahtuma tekee Kajaania tunnetuksi monipuolisten tapahtumien paikkakuntana.

Lisätietoja asiasta antaa liikuintapäällikkö Jarmo Kinnunen, sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi

Kuvaus

Taitoluistelijat Kajaani Ry järjestää10. -12.6.2022 kajaanilaisille lapsille ja nuorille taitoluisteluleirin ja hakee tapahtuma-avustusta 1.330 € jäähallin harjoitusaikaan. Leiri kestää 3 päivää ja huipentuu leiriläisten omiin harjoituskilpailuihin, joihin myös yleisö on tervetullut. Leirillä kajaanilaiset lapset ja nuoret pääsevät osallistumaan tehokkaaseen ja monipuolisesti liikuntaa tarjoavaan tapahtumaan, jossa on mahdollisuus päästä esiintymään ensimmäisen kerran yleisölle. Leirin ohjelmaan kuuluu monipuolisesti jäätreeniä sekä jäähallin ympäristössä tapahtuvaa oheistreeniä. Tapahtuman arvioitu osallistujamäärä on n. 40 henkeä ja se on avoin kaikille.

Leirin kokonaisbudjetti on 5.160 €, joka sisältää majoituskustannukset, ruokailun, jääajan kustannukset sekä palkinnot. Tuloina ovat osallistumismaksut sekä sponsoritulot.

 

 

Päätös

Myönnän tapahtuma-avustusta Taitoluistelijat Kajaani ry:lle 870 € taitoluisteluleirin jääajan vuokrakustannuksiin. Tapahtuma-avustus maksetaan sisäisellä laskulla osallisuus- ja hyvinvointijaoston tapahtuma-avustuksiin varatuista varoista.

 

 

Allekirjoitus

Hallistojohtaja Tuija Aarnio

Organisaatiotieto

Kunnallistekniikka ja liikunta