Kaupunginhallitus, kokous 29.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 75 Kajaanin kaupunkikonsernin tilinpäätös 2021

KAJDno-2021-1257

Valmistelija

  • Tarja Lempeä, Talousjohtaja, tarja.lempea@kajaani.fi

Perustelut

Kuntalain 113 § mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kaupunginjohtaja.

Kuntalain 114 § mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös. Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana. Kuntayhtymän tilinpäätös yhdistellään jäsenkunnan konsernitilinpäätökseen. Kunnan, jolla ei ole tytäryhteisöjä, mutta joka on jäsen kuntayhtymässä tai liikelaitoskuntayhtymässä, tulee sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätöstä vastaavat tiedot,

Kuntalain 115 § mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta.

Kajaanin kaupungin liikelaitokset ja lautakunnat ovat käsitelleet ja hyväksyneet omat tilinpäätöksenä vuodelta 2021 helmikuussa 2022. Kajaanin kaupungin ja liikelaitosten yhdistetty tilinpäätös vuodelta 2021 osoittaa ylijäämää 6,3 milj. euroa. Koko Kajaanin kaupungin konsernia koskeva tilinpäätös, johon on yhdistetty kaupungin tytäryhteisöt, kuntayhtymät ja konsernisuhteessa olevat osakkuusyhteisöt, osoittaa vuodelta 2021 ylijäämää 15,5 milj. euroa.

Kajaanin kaupungin ja liikelaitosten ylijäämäinen tulos johtui erityisesti rahoitustuottojen vahvasta kasvusta ja verotulojen hyvästä kehityksestä sekä Kainuun Sote -kuntayhtymän ennakoitua pienemmästä maksuosuudesta. Kaupungin toimialat ja liikelaitokset saavuttivat taloudelliset tavoitteet ja toimintakulut toteutuivat kautta linjan talousarviota pienempinä. Kainuun soten alijäämä vuodelta 2021 toteutui myös muutettua talousarviota maltillisempana. Kaupunkikonsernin hyvää tulosta selittää ennakoitua maltillisempi kustannusten kehitys ja verotulojen sekä rahoitustuottojen ja -kulujen vahva kehitys edelliseen vuoteen verrattuna. Tytäryhteisöt saavuttivat taloudelliset tavoitteet ja tekivät positiiviset tulokset kautta linjan.

Kajaanin kaupungin ja liikelaitosten tuottojen eli verotulojen, valtionosuuksien, toiminta- ja rahoitustuottojen kokonaismäärä oli yhteensä 332,2 milj. euroa vuonna 2021 (vuonna 2020 309,9 milj.euroa). Käyttötalous- ja rahoituskulujen kokonaismäärä oli puolestaan yhteensä 304,3 milj. euroa vuonna 2021 (vuonna 2020 301,9 milj.euroa). Käyttötalouden toimintatuottojen määrä oli 36,5 milj. euroa, toimintatuotot lisääntyivät edellisvuoteen verrattuna 2,2 milj. euroa. Käyttötalouden toimintakulut (vähennetty valmistus omaan käyttöön) olivat yhteensä 301,9 milj. euroa ja toimintakulut kasvoivat edellisvuodesta 4,3 milj. euroa. 

Kajaanin kaupungin ja liikelaitosten tuloslaskelman mukaan verotuloja kertyi 149,4 milj. euroa ja ne kasvoivat 8,0 milj. euroa eli 5,6 % edellisestä vuodesta. Valtionosuuksia kertyi 118,7 milj. euroa ja ne vähenivät 5,1 milj. euroa eli 4,1 % edellisestä vuodesta. Siten verorahoitus kasvoi yhteensä 2,9 milj. euroa eli 1,1 % edelliseen vuoteen verrattuna. 

Rahoitustuottoja kertyi yhteensä 27,6 milj. euroa (vuonna 2020 10,3 milj.euroa) ja rahoituskuluja 3,2 milj. euroa (vuonna 2020 5,2 milj.euroa). Pitkäaikaista lainaa nostettiin 15,6 milj. euroa vuonna 2021 ja lainoja lyhennettiin 28,0 milj. euroa. Lyhytaikaiset lainat lisääntyivät 10,2 milj. euroa. Vuoden vaihteessa kaupungin lainakanta oli yhteensä 124,5 milj. euroa eli 3 411 euroa asukasta kohden.

Vuoden 2021 investointimenot olivat 17,3 miljoonaa euroa ja saadut rahoitusosuudet investointeihin 0,7 miljoonaa euroa.Nettoinvestoinnit siten yhteensä 16,5 milj. euroa.

Taseen loppusumma vuonna 2021 oli 544,7 miljoonaa euroa. Maa - ja vesialueiden arvo oli 35,2 miljoonaa euroa, rakennusten arvo 134,4 miljoonaa euroa, kiinteiden rakenteiden ja laitteiden arvo 76,2 miljoonaa euroa ja koneiden, kaluston ja muiden aineellisten hyödykkeiden arvo oli yhteensä 8,7 miljoonaa euroa sekä keskeneräisiä hankkeita 4,4 miljoonaa euroa. Sijoituksia eli osakkeita ja osuuksia sekä lainasaamisia oli 76,6 miljoonaa euroa ja rahoitusarvopapereita ja pankkisaamisia oli yhteensä 196,6 miljoonaa euroa. Omaa pääomaa taseessa oli 323,6 miljoonaa euroa ja vierasta pääomaa taseessa oli yhteensä 180,3 miljoonaa euroa.

Konsernitaseen loppusumma vuodelta 2021 oli 1 132,6 miljoonaa euroa. Omaa pääomaa taseessa oli 265,8 miljoonaa euroa ja vierasta pääomaa yhteensä 849,9 miljoonaa euroa. Konsernin ulkoiset toimintatuotot olivat 333,0 miljoonaa euroa ja ulkoiset toimintakulut 545,8 miljoonaa euroa. Kajaanin kaupunkikonsernin investointimenot olivat 72,8 miljoonaa euroa ja saadut rahoitusosuudet investointeihin 0,8 miljoonaa euroa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kajaanin kaupungin tilikauden 1.1.–31.12.2021 tulos liikelaitoksineen ennen poistoeroa, varauksia ja rahastosiirtoja on 10 377 159,55 euroa.

Kaupunginhallitus 

1. esittää tilikauden 1.1.–31.12.2021 tuloksen 10 377 159,55 euroa käsittelystä seuraavaa:

  • Vähennetään poistoeroa           835 153,84
  • Lisätään varauksia               - 5 000 000,00
  • Vähennetään varauksia             110 211,81
  • Vähennetään rahastoja               20 213,03
  • Kirjataan tilikauden ylijäämä 6 342 738,23 euroa taseen omaan pääomaan kohtaan edellisten tilikausien yli-/alijäämä

2. hyväksyy ja allekirjoittaa vuoden 2021 tilinpäätöksen ja luovuttaa sen tilintarkastajille tarkastettavaksi

3. oikeuttaa talouspalvelut tekemään vielä tilinpäätökseen mahdolliset tekniset tarkistukset, jotka eivät saa kuitenkaan vaikuttaa tilikauden tulokseen tai muuttaa tuloksen käsittelyä

4. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

– se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
– kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kajaanin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on julkaistu tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kajaanin kaupunginhallitus

Postiosoite:  PL 133, 87101 Kajaani

Käyntiosoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani

Sähköpostiosoite: kajaani@kajaani.fi

Faksinumero: 08 6155 2510

Puhelinnumero:  08 61551 (vaihde)

Kirjaamon aukioloaika: klo 8.00-16.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

– päätös, johon haetaan oikaisua
– se, millaista oikaisua vaaditaan
– millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin  kirjaamosta. Yhteystiedot; ks. edellä.