KAJDno-2025-2082
Hallintosääntö § 42
Kaksi varhaiskasvatuksen sosionomin vakinaista tehtävää oli haettavana Kuntarekryssä, Kajaanin kaupungin verkkosivuilla sekä Työmarkkinatorilla ajalla 13.-27.8.2026. Hakuaikana saapui yhteensä yhdeksän hakemusta, joista kelpoisuusehdot täyttäneiden hakijoiden hakemuksia oli kolme. Työkokemuksen, koulutuksen ja hakemusten perusteella tehdyn kokonaisarvioinnin pohjalta haastatteluihin kutsuttiin kolme hakijaa. Haastattelut järjestettiin 2.9.2026. Haastatteluissa käytettiin ennalta määrättyä kysymysrunkoa, joka oli kaikille haastateltaville sama.
Kokemuksen, koulutuksen ja haastattelussa esiintyneen soveltuvuuden perusteella varhaiskasvatuksen sosionomin toistaiseksi voimassa oleviin tehtäviin 1.10.2026 alkaen valitaan:
Jaana Saukkonen, työsuhteen alkaessa hänen työn tekemisen paikkansa on Huuhkajanvaaran päiväkoti. Jaana Saukkosella on tehtävään edellytetty muodollinen kelpoisuus. Hänellä on aiempaa kokemusta varhaiskasvatuksen sosionomin työstä. Valitun henkilön vahvuuksia ovat hyvät vuorovaikutus- ja keskustelutaidot ja hän on haastattelussa osoittanut osaamista monialaiseen yhteistyöhön varhaiskasvatuksen muuttuvassa toimintakentässä.
Jaana Saukkosen kieltäytymisen varalle valitaan Sini Ylikauppila, jolla on tehtävään edellytetyn muodollinen kelpoisuus.
ja
Susanna Aittola, työsuhteen alkaessa hänen työn tekemisen paikkansa on Lehtikankaan päiväkoti. Susanna Aittolalla on tehtävään edellytetty muodollinen kelpoisuus. Hänellä on aiempaa kokemusta varhaiskasvatuksen sosionomin työstä. Valitun henkilön vahvuuksia ovat hyvät vuorovaikutus- ja keskustelutaidot ja hän on haastattelussa osoittanut olevansa kehitysmyönteinen työntekijä. Lisäksi hänellä työkokemusta varhaiskasvatuksesta eri tehtävistä.
Valinnat ovat ehdollisia ja vahvistuvat, kun valitut ovat esittäneet nähtäväksi lain (504/2002) mukaisen rikosrekisteriotteen ja hyväksyttävän todistuksen terveydentilastaan 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Koeaika molemmilla on kuusi kuukautta.
Lisätietoja asiasta antaa varhaiskasvatuksen johtaja, Kaisa Mustonen, p. 044 7101 720, sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@kajaani.fi.