KAJDno-2024-1599
Hallintosääntö § 42
Varhaiskasvatuksen opettajien vakinaiset tehtävät Seminaarin, Pikku-Ketun ja Tapiolan päiväkoteihin olivat haettavana Kuntarekryssä, Kajaanin kaupungin verkkosivuilla sekä Työmarkkinatorilla ajalla 23.10.-6.11.2025. Rekrytoinnin aikana Seminaarin päiväkodista vapautui toinen vakituinen varhaiskasvatuksen opettajan tehtävä. Hakuilmoituksen mukaisiin avoinna olleisiin tehtäviin hakeneet huomioitiin myös tämän uuden vakinaisen varhaiskasvatuksen opettajan tehtävän kohdalla. Hakuaikana saapui yhteensä 13 hakemusta. Hakijoista kelpoisuusehdot täyttäneitä hakijoita oli yhteensä neljä ja lisäksi yksi hakijoista oli ehdollisesti kelpoinen. Työkokemuksen, koulutuksen ja hakemusten perusteella tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella haastatteluihin kutsuttiin viisi hakijaa.
Päiväkotien johtajat haastattelivat hakijat 10.11.2025. Haastatteluissa käytettiin ennalta määrättyä kysymysrunkoa, joka oli kaikille haastateltaville sama.
Kokemuksen, koulutuksen ja haastattelussa esiintyneen soveltuvuuden perusteella varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa oleviin tehtäviin:
Varhaiskasvatuksen opettajan vakinaisiin työsuhteisiin valituilla on tehtäviin edellytetty muodollinen kelpoisuus. Hakemusten, haastattelujen ja aiemman työkokemuksen mukaan valitut ovat avoinna olleita tehtäviä parhaiten vastanneet hakijat.
Lisätietoja asiasta antaa varhaiskasvatuksen johtaja, Kaisa Mattila, p. 044 7101 720, sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@kajaani.fi.