§ 77 SISU-hankkeen hankekoordinaattori 731243

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2025-2086

Päätöspäivämäärä

1.9.2026

Päätöksen tekijä

Perusopetuksen tulosalueen johtaja

Päätöksen peruste

Hallintosääntö 42 §

Kuvaus

Asianosainen hakijat

Kajaanin kaupungin perusopetuksessa on ollut haettavana SISU-hankkeen hankekoordinaattorin tehtävä ajalle 1.9.2026-31.7.2028.

SISU-hanke (Sivistyksen suunta Kainuussa) on maakunnallinen kehittämishanke, jossa rakennetaan Kainuun kuntien välinen yhteistyömalli perusopetuksen järjestämiseksi. Tavoitteena on vahvistaa opetuksen laatua, saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta tilanteessa, jossa kunnat kohtaavat samankaltaisia rakenteellisia ja pedagogisia haasteita. Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.

Hakuilmoitus on julkaistu Kuntarekryssä, Työmarkkinatorilla ja Kajaanin kaupungin verkkosivuilla ajalla 16.6.-5.8.2026.

Tehtävään tuli 43 hakemusta. Haastatteluun kutsuttiin 5 henkilöä, joista yksi perui kirjallisesti tulonsa.

Haastattelijoina toimivat Kajaanin perusopetuksen tulosalueen johtaja Kalle Komulainen, Kajaanin perusopetuksen hallintoasiantuntija Jukka-Pekka Similä, Suomussalmen kunnan sivistysjohtaja Teemu Piirainen ja Sotkamon kunnan kasvatusjohtaja Ville Manninen.

Päätös

Valitsen SISU-hankkeen hankekoordinaattorin tehtävään ajalle 1.9.2026- 31.7.2028 hakemuksen, työkokemuksen ja haastatteluissa esiin nousseiden seikkojen perusteella Olga Kannoevan ja varalle Anna Salomaan.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Koeaika on kuusi kuukautta.

Lisätietoja asiasta antaa perusopetuksen tulosalueen johtaja Kalle Komulainen p. 044 7100 142, kalle.komulainen@kajaani.fi.

 

 

Allekirjoitus

Perusopetuksen tulosalueen johtaja Kalle Komulainen

Organisaatiotieto

Henkilöstöpalvelut