KAJDno-2026-425
Hallintosääntö 69 a §
Menettely:
Hankinta liittyy Kajaanin kaupungin dynaamiseen hankintajärjestelmään Työelämän korttikoulutusten järjestäminen, joka on perustettu 28.09.2021 ja hankintavaiheeseen on siirrytty 29.10.2021 ja joka on voimassa 31.12.2030 saakka.
Kajaanin kaupunki pyysi 09.04.2026 päivätyllä päivätyllä tarjouspyynnöllä tarjouksia Kainuun ammattiopiston opiskelijoiden ensiapukorttikoulutukset vuodelle 2026. Päätöksessä todettiin, että hankintaa voidaan jatkaa tilaajan päätöksellä alkuperäisin ehdoin yhdellä (1) optiovuodella. Optiovuoden käytöstä on sovittu ilmoitettavaksi erikseen.
Hankinta on tehty dynaamisen hankintajärjestelmän sisällä ja hankinta on kansallisen kynnysarvon alittava.
Päätöksen perustelut:
Hankintasopimus tehtiin Edukai Oy:n kanssa ajalle.6.2026 - 31.12.2026.
Hankinnassa noudatetaan julkisten hankintojen yleisiä sopimusehtoja JYSE 2014 palvelut (päivitysversio 2025).
Hankintaan osallistuneilta saatujen palautteiden perusteella voidaan todeta, että sopimustoimittajan toiminta on ollut sellaista, että hankintasopimusta voidaan jatkaa yhden (1) vuoden optiolla hankintasopimuksessa määritellyin ehdoin.
Yritysvaikutusten arviointi:
Valittu toimittaja harjoittaa toimintaansa paikallisesti ja näin ollen hankinnalla on suoranaisia vaikutuksia alueen yritystoimintaan.
Lisätietoja antaa: Mirva Manninen, mirva.manninen@kao.fi
Päätän, että optiovaraus Kainuun ammattiopiston opiskelijoiden ensiapukorttikoulutukset hankinnasta sopimuskaudelle 06.2026 - 31.12.2026 koskevan viranhaltijapäätöksen 27.04.2026 § 5, sisältämä ensimmäinen (1.) ja ainoa optiovuosi ajalle 1.1.2027 -31.12.2027 otetaan käyttöön. Hankinnan arvo laskettuna koko sopimuskaudelle optiot mukaan lukien on n. 35 000 € alv 0%. EA-koulutuksia järjestetään tilaajan tarpeen mukaisesti.