§ 25 Yrityspalveluseteli Rintti Oy

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2025-1771

Päätöspäivämäärä

19.11.2025

Päätöksen tekijä

Kaupunginjohtaja

Päätöksen peruste

KH:n delegointipäätös 23.1.2018 § 20

Kuvaus

Yhtiön toimiala on tekstiilipainatukset, brodeeraukset, mainoslahjat,
liikelahjat, tekstiilit, tukkuliike. IT-palvelut. Tarrat ja teipit.

Teemme kaikkea mahdollista omalla logolla, tekstillä tai grafiikalla.

 

Rintti Oy on yhden miehen yritys. Meillä on aito tarve kasvattaa liiketoimintaamme niin määrällisesti kuin maantieteellisesti. Olemme toimineet vuodesta 2022 tällä nykyisellä malilla ja nyt on oikea hetki hakea kasvua.

Olemme suunnitelleet tekevämme kasvuloikan palveluitamme uudistamalla. Myymämme tuotteet ovat paljolti sen varassa mitä maahantuojat tarjoavat. Kartoitamme uusia mahdollisia maahantuojia koko ajan, mutta perusliiketoimintamme on toimia maahantuojilta hankkimiemme tuotteiden jatkojalostajana.

Kasvua haemme oman jatkojalostusliiketoiminnan uudellen organisoimisella niin, että tavoitamme uudet asiakkaat uudenlaisella palvelukonsepteilla. Liikelahjapuoli on kilpailtu ala, mutta kuluttajasektorilla voisimme hakea kasvua. Tarvitsisimme apua sekä uusien palvelujen selkeyttämiseen (konseptointi) että jalkauttamiseen (malli toteutukseen). Hyvän suunnittelun päätteeksi haluaisimme luoda digitaalisen alustan, jolla voimme kaupallistaa uuden myyntikanavamme (uuden ajan verkkokauppa?). Oma taustamme on laadukkaan painotyön tekemisessä, mutta tuon osaamisen vieminen uusille urille aiheuttaa tulppaa yrityksemme kasvulle.

Uudet markkinat edesauttaisivat yrityksemme markkinointia skaalautumaan, joka liiketoiminnallisesti tarkoittaisi mahdollisen lisätyövoiman hankintaa sekä uusien asiakkuuksien hankkimista nykyisen toiminta-alueemme (Kajaani, Kainuu) ulkopuolelta. Olemassa olevalla tuotantokapasiteetilla pystymme tekemään piensarjatuotantoa nykyistä tehokkaammin, eli emme hae rahoitusta konekannan uudistamiseen.

Haemme Kajaanin kaupungin palveluseteliä kasvumahdollisuuksien suunnitteluun. Suunnitelmien pohjalta voimme toivottavasti edetä suunnitelmallisesti uusille markkina-alueille, digitaalisesti, ympäri Suomen.

 

 

 

 

 

 

 

 

Päätös

Päätän, että Rintti Oy:lle myönnetään 3 000€ yritysseteli. Maksetaan jälkikäteen
esitettyä tositetta vastaan. Kustannukset maksetaan menokohdasta 190214490.

 

Lisätietoja asiasta antaa Seppo Räisänen, puh. 0447100115, sähköposti muodossa
etunimi.sukunimi@kajaani.fi
 

Allekirjoitus

Kaupunginjohtaja Jari Tolonen

 

Organisaatiotieto

Elinvoimapalvelut