§ 16 Mielen voimaa yrittäjälle-hankkeen rahoituspäätös

KAJDno-2026-62

Päätöspäivämäärä

9.6.2026

Päätöksen tekijä

Kaupunginjohtaja

Päätöksen peruste

Hallintosääntö 17 §

 

Kuvaus

Asianosainen MIELI Kainuun mielenterveys ry

3000:sta Kainuun yrityksestä 96 prosenttia on mikroyrityksiä ja näistä puolet yksinyrittäjiä. Apua erityisesti yksin ja pienyrittäjille ei ole vielä erikseen saatavilla. Yrittäjien ongelmat kulminoituvat usein jaksamiseen ja taloudellisiin kysymyksiin, epäonnistumisen tunteeseen ja häpeään sekä vastuunkantoon henkilöstön tai asiakkaiden hyvinvoinnista. Yrittäjillä on tarve kehittää ennakoivia ja käytännönläheisiä toimintatapoja mielenterveyden yhdistämiseksi osana työarkea. Yrityksen sisäisen mielenterveysosaamisen vahvistuminen mahdollistaa varhaisen puuttumisen kuormitukseen ja vuorovaikutushaasteisiin.

Hankkeen avulla tavoitellaan ratkaistavan pk- ja mikroyritysten sekä yksinyrittäjien puutteet mielenterveysasioiden puheeksi ottamisessa, tuntemuksessa ja tuessa, jotka heikentävät työkykyä, jaksamista ja yritystoiminnan jatkuvuutta. Kun yrittäjiä koulutetaan ja opastetaan tunnistamaan kuormitustekijöitä ja tukemaan mielenterveyttä ennakoivasti, voidaan ehkäistä ongelmien kasautumista ja vähentää korjaavien palvelujen tarvetta. Yrittäjä itse on yrityksensä tärkein voimavara – hänen hyvinvointinsa näkyy suoraan tuottavuudessa, päätöksenteossa ja alueen elinvoimassa. Hanke luo pysyviä toimintamalleja, jotka vahvistavat työhyvinvointia, kilpailukykyä ja vastuullista yrityskulttuuria pitkälle hankkeen jälkeenkin. Hankkeen avulla myös häpeän tunne mielenterveysasioiden ympäriltä hälvenee ja yrittäjät rohkaistuvat hakemaan apua ja tukea hyvissä ajoin.

Pohjois-Suomen elinvoimakeskus on tehnyt hankkeen rahoituspäätöksen ja myöntänyt hankkeen toteuttamiseen tukea alueiden kehittämisen ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoittamisesta (757/2021) annetun lain nojalla.

Hankkeen toteuttaja on MIELI Kainuun mielenterveys ry

Kajaanin kaupungilta hankkeen yhdyshenkilönä toimii yrityspalvelupäällikkö.

 

 

 

 

Lisätietoja asiasta antaa  vt. kaupunginjohtaja Joni Partanen, sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi

 

 

 

Päätös

Kajaanin kaupunki osallistuu Mielen Voimaa yrittäjälle-hankkeen rahoitukseen ja myöntää hankkeelle 5000 euroa kertarahoituksena koko hankkeen toteutusvuosille 2026-2028.

Kustannukset maksetaan menokohdasta 2911040008 Elinvoimapalveluiden hankkeet.

 

 

Allekirjoitus

Partanen Joni

Organisaatiotieto

Elinvoimapalvelut