KAJDno-2026-21
Hallintosääntö 42 §
Kajaanin kaupungin sivistystoimialalla, Kajaanin lukiossa on ollut haettavana musiikin sivutoimisen tuntiopettajan määräaikainen tehtävä ajalle 1.8.2026-6.6.2027. Hakuilmoitus on julkaistu Kuntarekryssä, Työmarkkinatorilla, Kajaanin kaupungin kotisivuilla ja sisäverkossa 20.4.-4.5.2026.
Määräaikaan mennessä tehtävää haki kuusi henkilöä, joista kahdella oli tehtävään vaadittava kelpoisuus. Kaksi hakijaa haastateltiin.
Kajaanin kaupungin sivistystoimialalle, Kajaanin lukioon musiikin sivutoimisen tuntiopettajan määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalle 1.8.2026-6.6.2027 valitaan osaamisen, koulutuksen ja työkokemuksen perusteella ********* ja varalle *********. ********* on vankka ammattitaito ja hän tuntee lukion musiikin opetussuunnitelman. ********* on pitkä kokemus orkesterin johtamisesta opetussektorin lisäksi puolustusvoimien palveluksessa. Lisäksi hänellä on kokemusta työskentelystä erityisen musiikin koulutustehtävän lukiossa.
Valinta on ehdollinen, kunnes valittu on esittänyt nähtäväksi lain 504/2002 mukaisen rikosrekisteriotteen ja erikseen pyydettäessä todistuksen huumausainetestistä. Tehtävässä ei ole koeaikaa, koska valittu on hoitanut vastaavaa tehtävää aiemmin.
Lisätietoja antaa Kajaanin lukion rehtori Kaisa Polvinen, puh. 044 710 1204, sähköposti kaisa.polvinen@kajaaninlukio.fi.