§ 2 Ketotie - Hyvitys vesilaskuun

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2025-563

Päätöspäivämäärä

8.5.2025

Päätöksen tekijä

Kajaanin Veden johtaja

Päätöksen peruste

Hallintosääntö 6 §

Kuvaus

Kuolinpesän osakas (myöhemmin asiakas) pyytää laskun (nro 1105720) mitätöintiä tai huomattavaa kohtuullistamista. Talon vesiputket pääsivät jäätymään ja vesimittarin jälkeinen vesiputki halkesi. Naapuri hälytti pelastuslaitoksen paikalle 24.3.2024 havaittuaan talon kivijalan kastuneen sekä talosta kuuluvan veden lorinan. Palokunta soitti Kajaanin Veden varallaolijalle, jonka toimesta talon tonttisulkuventtiili kaytiin laittamassa kiinni. Talo oli tapahtumahetkellä asumaton. 

Osa vuotaneesta vedestä oli päätynyt pesuhuoneen kautta jätevesiviemäriin, mutta suurin osa valui talon rakentesiin ja maaperään.  Pelastuslaitoksen raportin mukaan vesi oli tullut ulko-ovella vastaan ja koko talon alueella oli ollut latialla n. 10 cm vettä. Talousvesi on toimitettu sopimuksen mukaisesti, josta Kajaanin Vedelle on aiheutunut normaalit tuotantokustannukset. Jätevedestä n. 75% on päätynyt muualle kuin Kajaanin Veden jätevesiviemäriin, josta Kajaanin Vedelle ei ole aiheutunut kustannuksia.

 

Lisätietoja asiasta antaa johtaja Juha Nurminen tai verkostopäällikkö Tapio Kemppainen, sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi

Päätös

Päätän, että vesilaskulla 1105720 laskutetusta jäteveden käyttömaksusta hyvitetään 75% eli 4 877,16 € (sis alv). 

Asiakkaalle tehdään hyvityslasku ja hyvitys kohdistetaan avoimelle laskulle nro 1105720.

 

Päätös on tehty verkostopäällikkö Tapio Kemppaisen esityksestä.

 

Allekirjoitus

Juha Nurminen, Kajaanin Vesi -liikelaitoksen johtaja

Organisaatiotieto

Kajaanin Vesi