KAJDno-2025-2116
Kajaanin kaupungin hallintosääntö 5 luku 28 §
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Eveliina Laulajainen hakee viittä palkallista koulutuspäivää varhaiskasvatuksen maisteriopintoihinsa. Esitetty koulutuksen ajankohta on 28.8.2026-31.5.2028 ja koulutuksesta vastaa Oulun yliopisto. Hakijan esihenkilö Reetta Huotari puoltaa hakemusta. Omaehtoisen kouluttautumisen ehtojen mukaan henkilöille, jotka ovat olleet Kajaanin kaupungin palveluksessa hakuhetkellä vähintään kolme vuotta, voidaan myöntää korkeintaan kahdeksan palkallista koulutuspäivää yhtä tutkintoon johtavaa koulutusta varten. Henkilöille, jotka ovat olleet Kajaanin kaupungin palveluksessa hakuhetkellä vähintään yhden vuoden, voidaan myöntää korkeintaan viisi palkallista koulutuspäivää yhtä tutkintoon johtavaa koulutusta varten. Palkallisia koulutuspäiviä voi käyttää korkeintaan kolme yhden kalenterivuoden aikana.
Hyväksyn Eveliina Laulajaisen hakemuksen palkallisista koulutusvapaista viiden päivän osalta, koska hän on ollut Kajaanin kaupungin palveluksessa hakuhetkellä vähintään kolme vuotta ja koulutus järjestetään kahden kalenterivuoden aikana.
Lisätietoja asiasta antaa henkilöstönkehittämispäällikkö Kati Pääkkönen, sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi.