§ 22 Omaehtoisen kouluttautumisen tukeminen ohjaaja

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2025-2116

Päätöspäivämäärä

29.5.2026

Päätöksen tekijä

Henkilöstöjohtaja

Päätöksen peruste

Kajaanin kaupungin hallintosääntö 5 luku 28 §

Kuvaus

Ohjaaja Maria Hakkarainen hakee neljää palkallista koulutuspäivää monialaisen kuntoutuksen YAMK -opintoihinsa.  Esitetty koulutuksen ajankohta on 21.8.2026-31.7.2030 ja koulutuksesta vastaa Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Hakijan esihenkilö Satu Help puoltaa hakemusta. Omaehtoisen kouluttautumisen ehtojen mukaan henkilöille, jotka ovat olleet Kajaanin kaupungin palveluksessa hakuhetkellä vähintään kolme vuotta, voidaan myöntää korkeintaan kahdeksan palkallista koulutuspäivää yhtä tutkintoon johtavaa koulutusta varten. Henkilöille, jotka ovat olleet Kajaanin kaupungin palveluksessa hakuhetkellä vähintään yhden vuoden, voidaan myöntää korkeintaan viisi palkallista koulutuspäivää yhtä tutkintoon johtavaa koulutusta varten. Palkallisia koulutuspäiviä voi käyttää korkeintaan kolme yhden kalenterivuoden aikana.

 

 

 

 

Päätös

Hyväksyn Maria Hakkaraisen hakemuksen palkallisista koulutusvapaista neljän päivän osalta, koska hän on ollut Kajaanin kaupungin palveluksessa hakuhetkellä vähintään kolme vuotta ja koulutus järjestetään viiden kalenterivuoden aikana.

Lisätietoja asiasta antaa henkilöstönkehittämispäällikkö Kati Pääkkönen, sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi.

 

Allekirjoitus

Henkilöstöjohtaja Jyrki Komulainen

Organisaatiotieto

Henkilöstöpalvelut