Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaosto, kokous 12.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 34 Päätös suunnittelutarveratkaisu- ja poikkeamislupahakemuksesta 205-401-8-87, Hevossuo

KAJDno-2024-544

Valmistelija

  • Minna Väyrynen, minna.vayrynen@kajaani.fi

Perustelut

Kyseessä on Kajaanin Keskustaajama 2015 osayleiskaavan alueella sijaitseva pinta-alaltaan 1,858 ha tila. Tilasta kaavaan on osoitettu noin 7600 m2:n suuruinen alue rakennuspaikaksi maaseutumaiselle asuntoalueelle AT-2/2. Muu osa tilasta on osoitettu maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi kaavamerkinnällä M. 

Tila 8:87 on muodostunut vuonna 2007 kahdesta tilasta (8:32 ja 8:28). Tilalla 8:32 on sijainnut sen emätilan 8:30 asumiskäytössä toiminut rakennus, joka on purettu. Tilan 8:87 muodostumisen aikaan tilalla on ollut vain vuonna 1985 valmistunut kalustohalli, jonka kokonaisala on 259 k-m2. Rakennuspaikka on liitetty sähkö- ja vesijohtoverkkoon. Rakennuspaikalle on olemassa oleva tieliittymä.

Rakennuspaikka sisältyy vuonna 2013–2014 Kajaanin kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen teettämän meluselvityksen alueeseen. Selvityksen mukaan rakennuspaikka sijoittuu alueelle, jonka melutaso (päivällä 60–65 dBA, yöllä 55–60 dBA) ylittää valtioneuvoston päätöksen 993/1992 mukaiset melutason ohjearvot asumiseen käytettävillä alueilla. Alueella on myös selvitysvaiheessa oleva Hevossuo-Teerisuo osayleiskaavahanke, joka on tavoitteena saada vireille vuosien 2026–2027 aikana, ja tässä yhteydessä tullaan huomioimaan melualueen asettamat rajoitteet asumiselle.

Suunnittelutarveratkaisu- ja poikkeamislupahakemus 12.04.2024 (saapunut 18.04.2024), oheisliite

Suunnittelu- ja poikkeamisen tarve
Maankäyttö- ja rakennuslain 16 §, 137 § ja 43 §, 171 §
Hakija hakee lupaa rakentaa kylmä varastohalli oikeusvaikutteisen Kajaanin Keskustaajaman 2015 osayleiskaavan alueelle, joka on määritelty maankäyttö- ja rakennuslain mukaiseksi suunnittelutarvealueeksi. Lisäksi hakija hakee poikkeamista kaavan käyttötarkoituksesta ja rakennusoikeudesta.

Suunnittelutarveratkaisun ja poikkeamisen toimivalta
Kajaanin kaupungin hallintosääntö 27 § KV 31.5.2021, voimaantulo 1.8.2021. Ympäristöteknisen lupajaoston tehtävät ja toimivalta, kohdat 1 ja 4: Toimivalta suunnittelutarveratkaisun ja poikkeamisluvan myöntämisestä on Kajaanin kaupungin ympäristöteknisen lautakunnan lupajaostolla. 

KAAVATILANNE
Kainuun Maakuntakaava:

Valtioneuvoston 29.4.2009 vahvistamassa Kainuun maakuntakaava 2020:ssä ja 24.2.2020 voimaan tulleessa Kainuun vaihemaakuntakaava 2030:ssä aluetta koskee seuraava kaavamerkintä ja suunnittelumääräykset:
Maa- ja metsätalousvaltaiset alueet, M
Suunnittelumääräys: Maa- ja metsätalouskäyttöön tarkoitettuja alueita voidaan käyttää alueen pääasiallista käyttötarkoitusta sanottavasti haittaamatta ja luonnetta muuttamatta myös erityislainsäädännön ohjaamana muihin tarkoituksiin, kuten luontais- tai muuhun elinkeinotoimintaan, turvetuotantoon, maa- ja kiviainestenottoon, haja-asutusluonteiseen pysyvään ja loma-asumiseen sekä jokamiehen oikeuden rajoissa ulkoiluun ja retkeilyyn. Alueelle voidaan perustaa yksityisiä suojelualueita. Ilman erityisiä perusteita hyviä ja yhtenäisiä peltoalueita ei tule ottaa taajamatoimintojen käyttöön. Maankäyttöä suunniteltaessa on tuettava metsätalousalueiden yhtenäisyyttä ja toimivuutta.

Yleiskaava: 
Alueella on 12.8.1994 voimaan tullut Kajaanin Keskustaajaman OYK 2015. 
Hakemuksen kohdetta koskee tällä hetkellä seuraavat kaavamerkinnät ja -määräykset:
AT-2/2, maaseutumainen asuntoalue:
Pääasiassa maataloutta palveleva alue, joka soveltuu myös asumiseen. Rakennuspaikan pinta-alan tulee olla vähintään 0,5 ha. Kauttaviivan jäljessä oleva luku ilmoittaa alueella sallittujen rakennuspaikkojen enimmäismäärän. RakJ:n salliman asumiskäyttöön tarkoitettujen rakennusten lisäksi saa alueelle rakentaa maatalouskäyttöä tai liitännäiselinkeinona harjoitettua palvelua tai ympäristöhäiriötä tuottamatonta teollisuutta palvelevia teollisuusrakennuksia, joiden yhteenlaskettu kerrosala on enintään 200 m2. Olemassa olevia asuinrakennuksia saa peruskorjata, mutta ei uudestaan rakentaa, jos rakennuspaikan koko ei täytä annettua minimikokoa ja RakJ etäisyysmääräyksiä. 
MT, maa- ja metsätalousalue:
Alueelle saa rakentaa vain maa- ja metsätalouskäyttöä palvelevia rakennuksia.

Asemakaava: 
Alueen läheisyydessä ei ole asemakaavaa, eikä sellaista ole suunnitteilla.

Rakennusjärjestys:
Rakentaminen asemakaava-alueen ulkopuolella:
Rakentamisen määrä: 
Rakennuspaikalle saa rakentaa enintään yhden kaksiasuntoisen ja kaksikerroksisen asuinrakennuksen. Rakennuspaikalle rakennettavaksi sallittu kokonaiskerrosala on enintään 10 % rakennuspaikan pinta-alasta, kuitenkin enintään 600 m2 (asuinrakennus 350 m2, talousrakennukset 250 m2). Määräys ei koske maatilan talouskeskusta. 
Rakentamisen yleiset määräykset:
Rakennuksen etäisyys naapurista sekä yleisestä tiestä:
Kaavoittamattomilla alueilla rakennuksen etäisyyden tiestä tai muusta ympäristömelua aiheuttavasta kohteesta tulee olla sellainen, että rakennuspaikalle jää riittävästi oleskeluun tarkoitettua piha-aluetta, jonka melutaso ei ylitä päivällä 55 dBA ja yöllä 50 dBA (uusien alueiden osalta kuitenkin 45 dBA) ja loma-asuntojen osalta enintään 45 dBA ja yöllä 40 dBA. Ellei tiesuunnitelmassa ole toisin osoitettu, maanteiden suoja-alueiden etäisyydet maantien lähimmän ajoradan keskiviivasta ovat yleensä: seutu- ja yhdysteillä 20 m, valta- ja kantateillä 30 m, moottori- ja moottoriliikenneteillä 50 m. 

LUONNONSUOJELU JA RAKENNETTU YMPÄRISTÖ
Alueella ei ole suojeltavia luontokohteita, rakennuksia eikä muinaismuistolain mukaisia kohteita. Alue ei ole pohjavesialuetta. Kohteen välittömässä läheisyydessä sijaitsee kolme vakituisen asumisen asuntoa ja muu läheinen haja-asutus sijoittuu kauemmaksi rakennuspaikasta.

KUULEMINEN
Hakija on kuullut kuutta (6) rajanaapuria, joista yksi on huomauttanut hankkeesta. 

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus toteaa lausunnossaan (7.5.2024) muun muassa, että lausuntopyynnön liitteenä olevaan asemapiirrokseen ei ole merkitty varastohallin etäisyyttä valtatien keskilinjaan nähden. Liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualue huomauttaa, että maantien suoja-alue ulottuu 30 metrin etäisyydelle valtatien 5 ajoradan keskilinjasta. Liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualue muistuttaa, että rakennusta ei saa pitää maantien suoja-alueella (Laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä 44 §). Maantien suoja- ja näkemäalueella ei saa pitää sellaista varastoa, aitaa taikka muuta rakennelmaa tai laitetta, josta tai jonka käytöstä voi aiheutua vaaraa liikenneturvallisuudelle tai haittaa tienpidolle (LjMTL 46 § 1. mom.) Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen Liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueen näkemyksen mukaan rakennukset tulisi pyrkiä sijoittamaan aina maantien suoja-alueen ulkopuolelle, mikäli kiinteistöllä on sitä varten riittävästi tilaa. Liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueella ei ole huomauttamista rakennushankkeesta, mikäli varastohalli sijoitetaan maantien suoja-alueen ulkopuolelle. Mikäli varastohalli halutaan sijoittaa maantien suoja-alueelle, tulee maantien suoja-alueelle rakentamisen poikkeamislupaa hakea Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.

Naapurinkuulemiset, oheisliite
Naapurinkuulemisen lausunto Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus (7.5.2024), oheisliite

Lisätietoja asiasta antaa kaavasuunnittelija Minna Väyrynen p. 0401319437, sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jussi Heikkinen, Tekninen johtaja, jussi.heikkinen@kajaani.fi

Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaosto myöntää suunnittelutarveratkaisun ja poikkeamisluvan seuraavin perusteluin ja ehdoin:

Perustelut
Suunnittelutarveratkaisun ja poikkeamisen edellytykset täyttyvät. Rakennuspaikka sijoittuu vuoden 2014 meluselvityksen mukaiselle melualueelle, jolle ei voisi melutason ohjearvojen ylittämisen vuoksi osoittaa Kajaanin Keskustaajaman 2015 osayleiskaavan käyttötarkoituksen mukaista uutta maaseutumaista asuinrakentamista käyttäen siihen osoitettua rakennusoikeutta. Rakennuspaikalla sijaitsee olemassa oleva kalustohalli, joten varastohanke tukee rakennuspaikan nykyistä rakennuskantaa ja toimintaa parantaen ympäristöä. Rakennushanke ei aiheuta ympäristöhäiriötä ja hanketta voidaan pitää ympäristöön sopivana. Rakentamisen määrä ei ylitä tai lisää rakennuspaikalle osoitettua kokonaisrakennusoikeuden määrää. 

Rakennuspaikka
-   täyttää MRL:n 116 §:n rakennuspaikkaa koskevat vaatimukset
-   täyttää pinta-alan osalta Kajaanin Keskustaajama 2015 osayleiskaavan vähimmäisvaatimukset
-   on liitetty sähköverkkoon
-   rakennuspaikalle on olemassa sen käyttötarkoitusta vastaava tieliittymä

Myönteinen suunnittelutarveratkaisu
-   ei aiheuta haittaa kaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle
-   ei aiheuta haitallista yhdyskuntakehitystä
-   on sopivaa maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- ja kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista
-   ei johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai aiheuttaa merkittäviä ympäristö- tai muita vaikutuksia

Edellä mainituin perusteluin poikkeaminen
-   ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteutumiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle
-   ei vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista
-   ei vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista
-   ei johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen

Ehdot
Rakennus tulee sijoittaa vähintään 30 m etäisyydelle valtatien 5 keskilinjasta. 

Sovelletut oikeusohjeet
Maankäyttö- ja rakennuslaki 16 §, 43 §, 137 §, 171–174 §. 

Päätöksen voimassaolo
Päätöstä vastaava rakennuslupa on haettava kahden (2) vuoden kuluessa siitä, kun päätös on saanut lainvoiman.

Maksut
Myönteinen päätös 440 €. Kielteinen päätös 220 €. 

Päätös

Hyväksyi.

Tiedoksi

Hakija, hakijan asiamies, Kainuun ELY-keskus, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS   (poikkeamisluvat)

 

Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella valituksella.

Valitusaika

Tämä päätös on annettu julkipanon jälkeen (päätöksen antopäivämäärä käy ilmi päätöksestä)  ja sen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon silloin kun se on annettu. Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa lupajaoston päätöksen antopäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tahi arkilauantai, saa valituksen toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valituskirjelmässä ilmoitettava

- valittajan nimi ja kotikunta
 - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa
 - päätös, johon haetaan muutosta
 - miltä kohdin ja mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi
 - perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituskirjelmään on liitettävä

- päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
 - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai yleinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja.

Valituskirjelmän toimittaminen

Valituskirjelmä on toimitettava valitusajan kuluessa Pohjois-Suomen  hallinto-oikeudelle. Valituskirjelmän tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Valituskirjelmän ja muiden valitusasiakirjojen lähettäminen postitse, sähköisesti tai lähetin välityksellä tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.  Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa  https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituskirjelmän toimittamisesta faksina tai sähköpostina säädetään tarkemmin sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003).

Valitusviranomainen on Pohjois-Suomen hallinto-oikeus

 
 Käyntiosoite: Torikatu 34-40, 90100  OULU
 Postiosoite:   PL 189, 90101  OULU
 Sähköposti:   pohjois-suomi.hao@oikeus.fi
 Puh.              029 56 42800 (vaihde)
 Virka-aika:     klo 8.00–16.15
 

Valituksista perittävät maksut

Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) mukaan peritään oikeudenkäyntimaksuja ja hakemusmaksuja korvauksena asian käsittelystä ja suoritetuista toimenpiteistä hallinto-oikeudessa 270 euroa, ellei valittaja edellä mainitun lain 7 §:n nojalla vapaudu maksuvelvollisuudesta. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei tuomioistuinmaksulain 9 §:n nojalla peritä. Maksua ei myöskään peritä tuomioistuinmaksulain 5 §.ssä erikseen säädetyissä asioissa eikä saman pykälän 15- kohdan perusteella myöskään asioissa, joiden käsittely tuomioistuimessa on muualla laissa säädetty maksuttomaksi. Maksuvelvollinen on tuomioistuinmaksulain 6 §:n nojalla vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.