Vuolijoen aluelautakunta, kokous 30.9.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 33 Vuolijoen aluelautakunnan talousarvio vuodelle 2022 ja taloussuunnitelma 2023 - 2024

KAJDno-2021-557

Valmistelija

  • Sirpa Pöppönen, Aluesihteeri, sirpa.popponen@kajaani.fi

Perustelut

Vuolijoen aluelautakunnan tehtävänä on vaikuttaa Kajaanin kaupungin päätöksentekoon sekä kaupungin Vuolijoen osa-alueen kehittäminen. Aluelautakunnan toimialueena on aiemman Vuolijoen kunnan alue. Aluelautakunta päättää kaupunginvaltuuston myöntämien määrärahojen kohdentuamisesta ja käyttämisestä tehtävän mukaiseen käyttötarkoitukseen ja tekee tarvittavat hankintapäätökset. Aluelautakunta myös suunnittelee, arvioi, toteuttaa ja seuraa alueen kehittämishankkeita ja osallistuu tarvittaessa hankerahoitukseen ja rahoituksen hakemiseen. Aluelautakunta avustaa kyläyhdistyksiä ja muita aktiivisia kyläyhteisöjä kehittämis- ja investointihankkeissa sekä edistää alueensa asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia, hyvinvointia ja lähipalveluiden kehittymistä. Aluelautakunnalla on lausunto-oikeus kuntastrategiaan ja talousarviovalmisteluun sekä asioihin, joiden ratkaisulla on huomattava vaikutus sen toimialueen asukkaiden elinympäristöön, työntekoon ja muihin oloihin. Aluelautakunnan kokonaistalousarvioksi esitetään 100 000 euroa.

Henkilöstökulut

Henkilöstökuluihin esitetään varattavaksi 13 000 euroa. Määräraha sisältää Aluesihteerin ja lautakunnan jäsenten palkkiot.

Avustukset

Avustuksiin esitetään varattavaksi 6 000 euroa. Määräraha kohdennetaan kyläyhdistysten ja muiden järjestöjen toiminta-avustuksiin.

Palvelujen ostot

Palvelujen ostoon esitetään varattavaksi 78 000 euroa. Määrärahasta kohdennetaan Vuolijoen ja Otanmäen valaistujen latujen ja kaukaloiden talviaikaiseen kunnossapitoon 40 000 euroa, sekä ns. kylälatuihin 2 000 euroa ja toimialueelta esitettyjen hankkeiden rahoitusosuuksiin 30 000 euroa. Vuolijoen aluelautakunnalla on suunnittelussa 3 hanketta, joiden yhteenlaskettu kustannusvaikutus on noin 18 000 euroa vuoden 2022 määrärahaan. 

 

 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sirpa Pöppönen, Aluesihteeri, sirpa.popponen@kajaani.fi

Vuolijoen aluelautakunta hyväksyy talousarvion vuodelle 2022 ja taloussuunnitelman vuosille 2023-2024 sekä esittää sen edelleen Kajaanin kaupungihallituksen että kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Päätös

Hyväksyi.