Kuvaus
Vuolijoen maaseutuyhdistys ry hakee aluelautakunnalta 10 348,89 euron toiminta-avustusta Moottoripajatoiminnan täysipainoiseen toteuttamiseen Vuolijoen alueella.
Moottoripajatoiminta on vakiintunut ja merkittävä nuorten harrastus- ja kohtaamispaikka, joka tarjoaa turvallisen, ohjatun ja tavoitteellisen toimintaympäristön. Toiminta perustuu valtakunnalliseen Moottoripaja-malliin, jossa yhdistyvät tekninen tekeminen, yhteisöllisyys sekä nuorten hyvinvointia tukeva ohjaus. Toiminnan keskeisenä tavoitteena on ehkäistä nuorten ulkopuolisuutta, vahvistaa osallisuutta ja tarjota mielekäs harrastus lähellä kotipaikkaa.
Harrastamisen Suomen mallin rahoitus (vuonna 2025 yhteensä 3 598,50 €) ei ole riittävä kattamaan toiminnan kokonaisuutta, vaan kattaa vain osan ohjaajaresurssista ja rajaa toimintaa ajallisesti sekä sisällöllisesti. Rahoitustason lasku on heikentänyt mahdollisuuksia toteuttaa toimintaa sen tavoitteiden mukaisesti.
Haettavalla toiminta-avustuksella varmistetaan Moottoripajatoiminnan laadukas ja saavutettava toteutus. Avustus kohdennetaan erityisesti seuraaviin kokonaisuuksiin:
- ohjaajan palkkiot (toiminnan jatkuvuus ja turvallinen ohjaus)
- nuorille tarjottavat välipalat (osallistumisen tasa-arvo ja jaksaminen)
- rataharjoittelu (turvallinen ajoharjoittelu ohjatuissa olosuhteissa)
- kilpailutoimintaan osallistuminen (tavoitteellisuus ja motivaatio)
Kilpailutoiminta on olennainen osa Moottoripajatoimintaa. Se tukee nuorten sitoutumista harrastukseen, kehittää osaamista ja tarjoaa mahdollisuuden soveltaa opittuja taitoja käytännössä. Samalla se vahvistaa yhteisöllisyyttä ja lisää toiminnan vetovoimaa.
Moottoripajatoiminta vastaa Vuolijoen alueella selkeään tarpeeseen tarjota nuorille mielekästä ja ohjattua vapaa-ajan tekemistä. Maaseutualueella harrastusmahdollisuudet ovat rajallisemmat, ja Moottoripaja toimii tärkeänä matalan kynnyksen harrastuspaikkana, johon kaikilla nuorilla on mahdollisuus osallistua.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Sirpa Pöppönen, Maaseutu- ja aluesihteeri, sirpa.popponen@kajaani.fi
Aluelautakunta päättää myöntää Vuolijoen maaseutuyhdistys ry:lle 10 000 euron toiminta-avustuksen moottoripajatoimintaa varten.