Kuvaus
Ilmatar Kajaani Oy suunnittelee Kajaanin länsirajalle sijoittuvalle Löytösuon alueelle tuulivoimapuiston rakentamista. Löytösuon tuulivoimahankkeen suunnittelualue rajautuu lännessä Kajaanin ja Pyhännän väliseen kuntarajaan. Alue sijaitsee pohjoisosaltaan Siikalatvan kunnanrajan tuntumassa. Hankealue sijaitsee Vuolijoen taajamasta noin 2 km länteen ja Kajaanin taajamasta yli 35 km lounaaseen. Lähin asemakaavoitettu alue on Vuolijoen asemakaava noin 2 km etäisyydellä.
Kajaanin kaupunginhallitus on hyväksynyt 22.2.2022 § 41 kaavoitusaloitteen kaavoituksen valmistelun käynnistämisestä. Osayleiskaava on tullut vireille 29.6.2022 Kajaanin kaupunginhallituksen päätöksellä 21.6.2022 § 147. Vireilletuloilmoitus sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on esillä 29.6.2022 alkaen koko prosessin ajan.
Vuolijoen aluelautakunta esittää lausuntonaan seuraavaa:
Yleiskuvaus
Hankkeen mittakaava, alueellinen sijoittuminen ja yhteisvaikutus muiden tuulivoimapuistojen kanssa muodostavat kokonaisuuden, joka vaikuttaa merkittävästi Vuolijoen alueen elinolosuhteisiin, maisemaan ja virkistyskäyttöön. Kaavassa esitetty enimmäismäärä 27 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskorkeus on 300 metriä, kasvattaa vaikutusaluetta huomattavasti.
Vaikutukset asukkaiden elinoloihin ja terveyteen
Alueella ja sen vaikutuspiirissä asuvat ovat tuoneet esiin huolia melusta, välkkeestä ja maiseman muutoksesta. Aiemmissa tuulipuistoissa todetut meluun liittyvät ongelmat osoittavat, että mallinnukset eivät välttämättä vastaa koettua melutasoa. Aluelautakunta korostaa varovaisuusperiaatetta ja edellyttää, että erityisesti yhteisvaikutusten meluselvitykset arvioidaan uudelleen ennen kaavaehdotusta.
Luontoarvot ja ekologiset yhteydet
Hanke sijoittuu alueelle, jossa kulkee seudullisesti merkittäviä ekologisia yhteyksiä. Luontoselvitysten mukaan alueella esiintyy suurpetoja ja metsäkanalintuja, ja selvitykset joidenkin lajien osalta ovat vielä kesken. Ekologisten yhteyksien katkeaminen tai heikkeneminen tulee arvioida täydentävästi, ja vaikutukset Natura-alueisiin on käsiteltävä varovaisuusperiaatteen mukaisesti.
Metsästys ja virkistys
Löytösuon alue on paikallisille tärkeää metsästys- ja retkeilymaastoa. Laaja huoltotiestö sekä rakentamisvaiheen pitkäaikaiset häiriöt rajoittavat alueen käyttöä vuosiksi. Alueen virkistyskäytön turvaaminen edellyttää vaikutusarvioiden tarkentamista.
Maisemavaikutukset
Voimaloiden korkeus vaikuttaa laajasti Vuolijoen ja Oulujärven maisemakokonaisuuteen. Kaavaselostuksessa esitetyistä havainnekuvista puuttuu laajempi analyysi vaikutuksista järvialueilta ja kylämaisemista. Aluelautakunta esittää, että maisemavaikutuksia havainnollistetaan täydennetysti ennen kaavaehdotusta. Etenkin punaiset lentoestevalot suositellaan olevan kiinteät vilkkumattomat valot.
Turva- ja korvausjärjestelyt
Hankkeen vaikutukset ulottuvat rakennusvaiheesta aina käytön jälkeiseen purkuun, minkä vuoksi aluelautakunta pitää välttämättömänä, että hanketoimija velvoitetaan laatimaan kattavat turva- ja kompensaatiomekanismit. Rakentamisaikana tulee varmistaa, että liikennejärjestelyt, melu- ja pölynhallinta sekä riistavaikutusten ehkäisy suunnitellaan ja toteutetaan niin, etteivät ne aiheuta kohtuutonta haittaa lähialueen asutukselle tai elinkeinoille. Hankealueen pysyvässä käytössä on turvattava metsästys-, retkeily- ja virkistysmahdollisuuksien jatkuminen osoittamalla selkeästi rajatut kulku- ja turva-alueet ja suunnittelemalla huoltoliikenne siten, että häiriöt jäävät vähäisiksi ja riistakäytävät säilyvät toimivina.
Alueelle kohdistuvien haittojen kompensoimiseksi lautakunta esittää, että hanketoimija perustaa paikallisen kehittämisrahaston, jonka vuosittaiset varat kohdistetaan Vuolijoen alueen palveluiden, yhteisöllisten hankkeiden ja infran vahvistamiseen. Lisäksi lautakunta katsoo, että tuulipuiston kiinteistöveroista tulee osoittaa erillinen osuus alueen kehittämiseen. Mikäli melu, välke tai muut haitat kohdistuvat vaikutusalueen asutukseen, hanketoimijan on varauduttava tarkoituksenmukaisiin kompensaatioihin.
Aluelautakunta katsoo, että toimijan on haettava hankkeelle ympäristölupa, mikäli esisuunnittelussa ja YVA menettelyssä todetaan ympäristölle aiheutuvan haittaa.
Koska hanke vaikuttaa myös tulevien vuosikymmenten maankäyttöön, lautakunta edellyttää purku- ja maisemointivakuuden perustamista. Vakuuden tulee olla voimaloittain sidottu purkukustannuksiin ja indeksiin, ja sen on katettava perustusten poistaminen, maaperän ennallistaminen sekä tarpeettomien huoltoteiden purku. Hanke ei saa päättyä siten, että alue tai sen kustannusvastuu jää kaupungin, paikallisyhteisöjen tai maanomistajien hoidettavaksi.
Vaikutusten seurannan luotettavuuden varmistamiseksi lautakunta pitää tärkeänä, että hanketoimija sitoutuu säännöllisiin melu-, luonto- ja maisemavaikutusten mittauksiin eri vuodenaikoina ja asukaskyselyihin. Joista tulevat tulokset raportoi vuosittain Kajaanin kaupungille ja aluelautakunnalle. Mikäli mittaukset osoittavat ohjearvojen ylityksiä tai merkittäviä haittoja, toiminnanharjoittajalla on oltava velvollisuus ryhtyä välittömiin korjaaviin toimiin.
Kokonaisarvio
Aluelautakunta katsoo, että hankkeen jatkovalmistelu edellyttää erityisesti melun, ekologisten yhteyksien ja maisemavaikutusten täydentävää arviointia sekä todellisten yhteisvaikutusten laajempaa tarkastelua. Lautakunta pitää tärkeänä, että kaavaehdotusvaiheessa myös vaikutukset Vuolijoen kylien elinympäristöön ja alueen identiteettiin arvioidaan aiempaa perusteellisemmin.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Sirpa Pöppönen, Maaseutu- ja aluesihteeri, sirpa.popponen@kajaani.fi
Vuolijoen aluelautakunta esittää Löytösuon osayleiskaavaa koskevan lausunnon.