Perustelut
Tarkastuslautakunnan yhtenä tehtävänä on kuntalain mukaan valmistella ja tehdä esitys arvioinnin ja tarkastuksen talousarvioksi. Kunnanhallitus voi poiketa tarkastuslautakunnan esityksestä kunnan talousarvioesityksen talouden yhteensovittamiseen liittyvästä perustellusta syystä.
Kaupunginhallitus on antanut kokouksessaan 18.6.2024 talousarvion 2025 ja taloussuunnitelman 2026-2027 laadintaohjeen. Laadintaohje on jaettu lautakunnan jäsenille oheismateriaalina. Kaupunginhallitus on ohjeistanut toimialoja ja liikelaitoksia toteuttamaan kaupunginvaltuuston hyväksymän talouden sopeuttamissuunnitelman toimenpiteitä tavoitteellisesti vuosille 2025 - 2026.
Ulkoisen tarkastuksen hoitamiseen on tarkastuslautakunnan talousarvioehdotuksessa varauduttu sopimuksen mukaisesti. Tilintarkastuspalveluiden hankinnan toinen optiovuosi on vielä mahdollista käyttää vuonna 2026, mikäli kaupunginvaltuusto näin päättää. Muussa tapauksessa palvelut on kilpailutettava vuoden 2025 aikana. Kuntavaalit toteutetaan keväällä 2025, ja uusi tarkastuslautakunta aloittaa toimintansa kesäkuussa 2025 kuntavaalien jälkeen. Uuden toimielimen kouluttautumiseen ja perehdytykseen on syytä varautua.
|
2025 |
2026 |
2027 |
Toimintatuotot |
8 000 |
8 000 |
8 000 |
Toimintakulut |
|
|
|
Henkilöstökulut |
|
|
|
kokouspalkkiot |
9 000 |
9 000 |
9 000 |
vuosipalkkiot |
1 800 |
1 800 |
1 800 |
ansionmenetyskorvaukset |
500 |
500 |
500 |
Palveluiden ostot |
|
|
|
tilintarkastuspalkkiot |
40 000 |
40 000 |
40 000 |
ICT-palvelut/sidonnaisuusrekisterin ylläpito |
1 600 |
1 600 |
1 600 |
koulutuspalvelut, luottamushenkilöt |
6 000 |
6 000 |
6 000 |
matkustuspalvelut, luottamushenkilöt |
900 |
900 |
900 |
majoitus- ja rav. palvelut, luottamushenkilöt |
800 |
800 |
800 |
Toimintakulut yhteensä |
60 600 |
60 600 |
60 600 |
Lisätietoja asiasta antaa hallintosuunnittelija Taina Juntunen, puh. 044 710 0212 tai sähköposti muodossa: etunimi.h.sukunimi@kajaani.fi.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Teemu Niva, teemu.niva@lh.kajaani.fi
Lautakunta lähettää esittelytekstissä mainitun talousarvioehdotuksen vuodelle 2025 sekä taloussuunnitelmaehdotuksen vuosille 2026-2027 kaupunginhallitukselle jatkovalmisteluun ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.