Perustelut
Osallisuus- ja hyvinvointijaosto on kokouksessaan 30.11.2023 § 76 hyväksynyt avustusmäärärahojen käyttösuunnitelman vuodelle 2024. Käyttösuunnitelmassa tapahtuma-avustuksiin on varattu 60 000 euroa. (muut kuin Kainuun rastiviikon sopimus). Vuonna 2024 jaosto on saanut tukea hienoja uusia tai harvemmin toistuvia isompia tapahtumia. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että tapahtuma-avustusten määrärahat loppuvuoden osalta ovat tiukilla. Avustusmäärärahoista ketterät kokeilut -avustuksen määrärahaa jää käyttämättä 2 600 euroa sekä uuden yhdistyksen perustamisavustusta 1 000 euroa.Täydennetään tapahtuma-avustusten määrärahaa ketterät kokeilut - ja uuden yhdistyksen perustamisavustuksen käyttämättä jääneistä määrärahoista sekä tarvittaessa muista mahdollisista käyttämättä jäävistä avustusmäärärahoista.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Veera Lintula, Hyvinvointikoordinaattori, veera.lintula@kajaani.fi
Osallisuus- ja hyvinvointijaosto hyväksyy käyttösuunnitelmamuutoksen.