Osallisuus- ja hyvinvointijaosto, kokous 24.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 8 Lisämääräraha Kajaanin kaupungin tapahtuma-avustuksiin

KAJDno-2023-107

Valmistelija

  • Veera Lintula, Hyvinvointikoordinaattori, veera.lintula@kajaani.fi

Perustelut

Kainuun Rastiviikko on Kainuun maakunnassa vuosittain järjestettävä kansainvälinen suunnistustapahtuma ja Suomen suurin suunnistusviikko, joka on järjestetty vuodesta 1966 alkaen. Rastiviikko järjestetään Kajaanissa seuraavan kerran kesällä 2024. Rastiviikko on Kajaanin kaupungin alueella järjestetyistä tapahtumista suurin tapahtuma. Kajaanissa vuonna 2024 rastiviikolle odotetaan 4 500–5000 suunnistavaa osallistujaa (eri henkilöä) sekä huoltojoukkoja ja yleisöä 1500–2000 henkilöä. Tapahtumakävijät viipyvät alueella 4–7 päivää. Tapahtuman järjestäminen vaatii kahden - kolmen vuoden järjestelyt. Tapahtuma aktivoi Kajaanin ja lähialueiden yhdistysten ja yhteisöjen toimintaa, sillä talkootyötä on tekemässä useita seuroja ja yhdistyksiä. Tapahtuman alueelle jättämä matkailutulo on vuodesta ja osallistujamäärästä riippuen 1 - 2 milj. euroa. Kyseessä on valtakunnallisesti näkyvä tapahtuma. Kunnat, jossa tapahtuma kulloinkin järjestetään, ovat perinteisesti rahoittaneet tapahtumaa.

Aiemmin tapahtuma on rahoitettu mm. kaupunginhallituksen määrärahoista. Nyt avustukset (pl. työllisyys- ja yksityistieavustukset) on koottu osallisuus- ja hyvinvointijaoston alle. Vuoden 2024 Kainuun Rastiviikkoa ei oltu osattu huomioida tarpeeksi talousarvion 2023 laadinnan yhteydessä. 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Veera Lintula, Hyvinvointikoordinaattori, veera.lintula@kajaani.fi

Osallisuus- ja hyvinvointijaosto esittää kaupunginhallitukselle, että tapahtuma-avustuksiin myönnetään 28.000 euron lisämääräraha vuodelle 2023 sekä 40.000 euron lisämääräraha taloussuunnitelmavuodelle 2024.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §