Keskusvaalilautakunta, kokous 20.5.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 4 Uusien varavaltuutettujen (KESK) määrääminen valtuustokaudelle 2025-2029

KAJDno-2024-1186

Valmistelija

  • Paula Halonen, Hallintojohtaja, paula.halonen@kajaani.fi

Kuvaus

Kajaanin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja on pyytänyt keskusvaalilautakuntaa määräämään uudet varavaltuutetut Kajaanin Keskustan (KESK) valtuustoryhmään.

Vuoden 2025 kuntavaaleissa Ulla Leinonen, KESK, on valittu Kajaanin kaupungin varavaltuutetuksi. Ulla Leinonen on menehtynyt äkillisesti maaliskuussa 2026. 

Kajaanin Keskustan varavaltuutettuja on kuntavaaleissa 2025 valittu 15. Kaupunginvaltuusto on myöntänyt varavaltuutettu Eetu Suomelalle eron luottamustehtävistä 30.9.2025 § 74.

Vaalilain 93 §:n mukaan ”varavaltuutettujen valitsemisesta säädetään kuntalain 17 §:ssä”. Saman 93 §:n mukaan, ”jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti”.

Kuntalain 4 luvun 17 §:n mukaan ”valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi”.

Varavaltuutettujen täydentäminen tehdään siten, että uudeksi varavaltuutetuksi määrätään henkilö, joka on seuraavana varalle valittujen äänimäärän mukaisessa järjestyksessä, jolloin 3. varavaltuutetuksi Ulla Leinosen sijaan nousee sijalla 4 ollut Jukka Poutiainen, 4. varavaltuutetuksi sijalta 5 Kimmo Tuulenkari, 5. varavaltuutetuksi sijalta 6 Jari Kemppainen, 6. varavaltuuteksi sijalta 7 Henri Heikkinen, 7. varavaltuutetuksi sijalta 8 Hanna Karvinen, 8. varavaltuutetuksi sijalta 9 Jonna Kyllönen, 9. varavaltuutetuksi sijalta 10 Vesa Korhonen, 10. varavaltuuteksi sijalta 11 Pertti Määttä, 11. varavaltuutetuksi sijalta 12 Aila Alasalmi, 12. varavaltuutetuksi sijalta 13 Sami Viinikainen ja 13. varavaltuutetuksi Eetu Suomelan tilalle sijalla 15 ollut Helena Ahonen. Uudet määrättävät varavaltuutetut tulevat sijoille 14 ja 15.

Tiedot keskusvaalilautakunnan kokouksen 16.4.2025 §:ssä 32 vahvistetusta vaalituloksesta, valituista valtuutetuista ja varavaltuutetuista sekä ehdokkaiden saamat vertausluvut ovat tämän pykälän liitteenä.

Päätösehdotus

Keskusvaalilautakunta

1) päättää määrätä jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi 2025-2029 Kajaanin Keskustan uusiksi varavaltuutetuiksi Timo Honkilan ja Evelyn Hynysen.

2) toteaa, että Keskustan varavaltuutettujen järjestys kuntavaalin 2025 tuloksen mukaisesti on seuraava: 1. Fanni Karjalainen, 2. Teemu Ikonen, 3. Jukka Poutiainen, 4. Kimmo Tuulenkari, 5. Jari Kemppainen, 6. Henri Heikkinen, 7. Hanna Karvinen, 8. Jonna Kyllönen, 9. Vesa Korhonen, 10. Pertti Määttä, 11. Aila Alasalmi, 12. Sami Viinikainen, 13. Helena Ahonen, 14. Timo Honkila, 15. Evelyn Hynynen.

3) esittää kaupunginhallitukselle, että se merkitsee uusien varavaltuutettujen määräämisen tiedoksi ja saattaa asian edelleen kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

Tiedoksi

Ao. henkilöt