Kaupunginvaltuusto, kokous 24.9.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 58 Valtuustoaloite: Kaupungin- ja Vimpelinlammen kunnostaminen uusiksi luontoliikkumiskohteiksi

KAJDno-2023-455

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuija Aarnio, Hallintojohtaja, tuija.aarnio@kajaani.fi

Perustelut

Pöytäkirjaan merkittiin valtuutettu Veli-Matti Karppisen (kesk.) esittämä sekä muun Kajaanin Keskustan valtuustoryhmän kannattama seuraavan sisältöinen valtuustoaloite:

"Keskustan valtuustoryhmä pitää tärkeänä tehtävänä antaa ihmisille mahdollisuus nauttia ja rentoutua luonnossa. Keskustan valtuustoryhmä haluaa vahvistaa ja kehittää ulkoilulain mukaisia retkeilyalueita ja kohteita, jotka soveltuvat retkeilyyn ja monipuoliseen virkistyskäyttöön. Retkeilyalueet ovat monien mahdollisuuksien virkistysalueita, jotka tukevat myös matkailutoiminnan kehittämistä Kaupungin alueella.

Luonnossa liikkuminen lisää kokonaisvaltaisesti hyvää oloa ja vähentää tutkitusti stressiä. Kun viheralueet sijaitsevat lähellä kotia, niistä voi myös nauttia usein. Lähiluonto onkin hyvinvointimme kannalta kaikkein tärkein osa luontoa. Korostamme, että kestävässä yhdyskuntasuunnittelussa on otettava huomioon lähiluontopaikkojen helppo saavutettavuus. 

Uutena lisänä ulkoiluharrastuksiin esitämme Kaupungin- ja Vimpelinlammen kunnostamista uusiksi luontoliikkumiskohteiksi.

Vaiheistus:

1. Kaupungin - ja Vimpelinlammen ympärille rakennetaan energiaa säästävä valaistus vahvistamaan liikkuvuutta niin kesällä kuin talvellakin.

2. Molempien lampien vedet kunnostetaan virkistyskäyttöön ja istutetaan uusi kalakanta.

3. Rakennetaan tarvittava palvelu kalastuksen aloittamiseksi ja avataan kalastuspalvelu.

4. Molempien lampien äärelle rakennetaan lasten leikkipuisto monipuolistamaan ulkoilupalveluita.

5. Lammet rakennetaan peräkkäisessä järjestyksessä siten että ensiksi kaupunginlampi ja sitten Vimpelinlampi.

Kajaanissa 27.3.2023

Keskustan valtuustoryhmä"

Päätösehdotus

Valtuustoaloite lähetetään kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Valtuustoaloite lähetettiin kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Valmistelija

Jari Rajala, jari.rajala@kajaani.fi

Perustelut

Aloitteessa on neljä toteuttavuudeltaan eri mittaluokkaa olevaa vaihetta.Seuraavassa kunkin vaiheen arviointi

  1. Kaupunginlammen kaupungin omistamalla maalla oleva osuus on valaistu nykyaikaisilla LED-valoilla. Vimpelinlammen valaistuksen rakentaminen on ollut kahdesti mukana toimialan investointiesityksissä, mutta karsittu talousarviovaiheessa pois.
  2. Peat Stop- ja KIRKU-hankkeissa 2022 ja 2023 on tehty vesistönparannustoimia ja kalateitä, joilla vahvistetaan vesistön luontaisen kalakannan kehittymistä. Töiden vaikutuksia seurataan jatkossa. 
  3. Kalastukselle on Kajaaninjoen ympäristössä kaksi kalastuslaituria, joista toinen rakennettu kesällä 2023. Kynnys kalastuksen harrastamiselle saavutettavuudeltaan ja kustannuksiltaan on matala. Kummallakaan kalastuslaiturilla ei ole toistaiseksi ollut siinä määrin käyttäjiä, että se tukisi tarvetta olosuhteiden lisäämiselle.
  4. Kaupunginlammen monitoimialueen kehittäminen jatkuu edelleen ja leikkipuiston rakentaminen alueelle on suunnitteilla osana investointiesityksiä.

Lisätietoja asiasta antaa vs. liikuntapalvelupäällikkö Jari Rajala, p. 044 421 4108, sähköposti etunimi.sukunimi@kajaani.fi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jussi Heikkinen, Tekninen johtaja, jussi.heikkinen@kajaani.fi

Ympäristötekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle aloitteeseen esittelytekstin mukaisen vastauksen ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

Jari Rajala, jari.rajala@kajaani.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle esittelytekstin mukaisen lausunnon ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

  • Jari Rajala, jari.rajala@kajaani.fi

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle esittelytekstin mukaisen lausunnon ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §