Kaupunginvaltuusto, kokous 24.9.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 53 Selvitys vuoden 2023 arviointikertomuksen havainnoista

KAJDno-2024-48

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Taina Juntunen, Hallintosuunnittelija, taina.h.juntunen@kajaani.fi

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta

 - on jättänyt arviointikertomuksen vuodelta 2023 kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi ja

 - esittänyt, että kaupunginvaltuusto pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista ja esityksistä kaupunginhallituksen selvitykset niistä toimenpiteistä ja aikatauluista, mihin esitysten johdosta ryhdytään.

 Selvitysten tulee olla valmiina niin, että ne voidaan käsitellä kaupunginvaltuustossa syyskuun 2024 loppuun mennessä.

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

Joni Partanen, Talousjohtaja, joni.partanen@kajaani.fi

Perustelut

Valtuusto on kokouksessaan 11.6.2024 § 42 päättänyt pyytää tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista ja esityksistä kaupunginhallituksen selvitykset toimenpiteistä ja aikatauluista, mihin esitysten johdosta ryhdytään. Valtuuston päätöksen mukaan selvitysten tulee olla valmiina niin, että ne voidaan käsitellä kaupunginvaltuustossa syyskuun 2024 loppuun mennessä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle arviointikertomuksen havainnoista liitteenä olevan selvityksen ja lähettää selvityksen tiedoksi tarkastuslautakunnalle.

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

  • Joni Partanen, Talousjohtaja, joni.partanen@kajaani.fi

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle arviointikertomuksen havainnoista liitteenä olevan selvityksen ja lähettää selvityksen tiedoksi tarkastuslautakunnalle. Kaupunginvaltuusto merkitsee selvityksen tiedoksi.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §