Kaupunginvaltuusto, kokous 22.3.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 20 Valtuustoaloite terrorismitorjunnan huomioiminen kaupunkisuunnittelussa

KAJDno-2017-956

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Pöytäkirjaan merkittiin perussuomalaisten valtuutettujen, Teemu Niva, Eila Aavakare, Pertti Ahlqvist, Eija Hakkarainen, Pentti Kettunen ja Jussi M. Hyry, seuraavan sisältöinen valtuustoaloite, joka kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 21 §:n mukaisesti lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi:

"Kajaanin kaupunki on viime vuosien aikana panostanut kaupunki keskustan viihtyisyyteen sekä pyrkinyt luomaan lisää eloa keskustan alueelle. Vuosittaisista isoista tapahtumista voitaneen mainita vappu sekä Markkinakatu.Näistä tapahtumista erityisesti markkinakatu vetää tiiviille alueelle tuhansittain ihmisiä.

Kajaani ei kuitenkaan voi ummistaa silmiään maailmalla tapahtuvilta terroriteoilta, joissa hyökkäykset kohdistuvat nimenomaan isoihin tiiviisiin väkijoukkoihin. Teot ovat toteutettu muun muassa ajamalla raskaalla ajoneuvolla väkijoukkoon.

Tapahtumien turvaamiseksi on ryhdytty käyttämään raskaita ajoneuvoja teiden tukkeina. Näin on toimittu mm. Tampereella Tapparan voitonjuhlien yhteydessä. Näin ollen turvallisuuteen liittyvät kustannukset tulee nousemaan voimakkaasti.

Koska tapahtumien turvallisuudesta vastaa aina järjestäjä, niin kustannusten nousu voi estää pienemmiltä toimijoilta tapahtumien järjestämisen.

Koska kokoontumislain (530/1999) 4 § velvoittaa julkista valtaa turvaamaan ja edistämään oikeutta kokoontua ilman häiriöitä, niin tämän vuoksi me allekirjoittaneet esitämme, jotta kaupunkisuunnittelussa otetaan huomioon paremmin terrorismiin ja turvallisuuteen liittyvät näkökohdat.

Lisäksi esitämme, jotta kauppakadun kävelykatuosuudella penkit ja kukkaistutuksiin käytettävät materiaalit suunnitellaan ja asennetaan kiinteiksi siten, että ne merkittävästi hidastavat tai estävät ajoneuvoin tehtävän terrori-iskun. Suunnittelussa on otettava huomioon pelastustoimen toiveet."

Valmistelija

Jari Kauppinen, Suunnittelupäällikkö, jari.kauppinen@kajaani.fi
Teemu Rissanen, Suunnitteluinsinööri, teemu.rissanen@kajaani.fi

Perustelut

Kajaanissa on terrorismia torjuttu mm. lisäämällä kameravalvontaa keskusta-alueella. Tämä antaa poliisille mahdollisuuden valvoa yleistä järjestystä entistä tehokkaammin. Yleisötapahtumien turvallisuuteen on kiinnitetty huomiota myös mm. lisäämällä raskastekoisia istutuslaatikoita niin, että ne estävät ajoneuvoilla väkijoukkoon ajamisen. Kaupungin valmiussuunnittelussa varaudutaan erilaisiin poikkeustilanteisiin ja niistä selviytymiseen. Terrorismin torjunta huomioidaan tarpeellisissa määrin kaupunkisuunnittelussa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jussi Heikkinen, Tekninen johtaja, jussi.heikkinen@kajaani.fi

Ympäristötekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus antaa valtuustoaloitteeseen esittelytekstin mukaisen vastauksen ja esittää, että kaupunginvaltuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

Tuija Aarnio, Hallintojohtaja, tuija.aarnio@kajaani.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy ympäristöteknisen lautakunnan esityksen ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

  • Jari Kauppinen, Suunnittelupäällikkö, jari.kauppinen@kajaani.fi
  • Teemu Rissanen, Suunnitteluinsinööri, teemu.rissanen@kajaani.fi

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy ympäristöteknisen lautakunnan esityksen ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §