Kaupunginhallitus, kokous 7.9.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 203 Valtuustoaloite turvallisuuspoliittisen koulutuksen lisäämisestä

KAJDno-2021-605

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuija Aarnio, Hallintojohtaja, tuija.aarnio@kajaani.fi

Perustelut

Pöytäkirjaan merkittiin valtuutettu Teemu Nivan esittämä ja muun perussuomalaisten valtuustoryhmän allekirjoittama seuraavan sisältöinen valtuustoaloite:

Turvallisuuspoliittisen koulutuksen lisäämisestä

"Viime vuosien muutokset maailman tilanteessa ovat olleet hyvin nopeita. Vuonna 2015 Suomeen kohdistui ennen näkemätön turvapaikanhakijoiden tulva, vuonna 2017 Suomessa koettiin maan terrori-isku Turussa ja vuonna 2019 lähti liikkeelle SARS-Covid-19 virus, jonka vaikutukset ovat olleet merkittävät ympäri maailmaa. Tapahtumien alle on helppo unohtaa Itä-Ukrainan sota, joka alkoi vuonna 2014.

Tapahtumien alle on myös helppo unohtaa tulevat uhkakuvat, jotka ovat vaikeammin hahmotettavissa ja ovat monimutkaisempia ja monisyisempiä. Tällä tarkoitamme kyber- ja hybridiuhkia sekä harmaan ajan toimintaa. Vieraan vallan agenttina ei toimi ”James Bond”, vaan todennäköisemmin kotimaan kansalainen, joka on saatu houkuteltua ja painostettua toimimaan vieraan vallan hyväksi. 

Ottaen huomioon erilaiset uhkakuvat ja niiden mahdollisuudet katsomme, että valtuustolle olisi hyvä pitää koulutus, jossa opetetaan tunnistamaan erilaisia uhkakuvia, käydään läpi nykyisiä sisä-, ulko- ja turvallisuuspoliittisia näkemyksiä.

Koulutuksessa olisi hyvä käsitellä muun muassa avoimen lähteen tiedustelua (Osint), jotta valtuutetut kykenevät tunnistamaan tiedustelun kohteet sekä riskiryhmät (poliitikot, virkamiehet, elinkeinoelämä). 

Perussuomalaisten ryhmä toivoo, jotta koulutusta pidettäisiin kahden vuoden välein. Valtuustokauden alussa ja puolessa välissä."

Päätösehdotus

Valtuustoaloite lähetetään kaupungin hallintoäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Valtuustoaloite lähetettiin kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Tuija Aarnio, Hallintojohtaja, tuija.aarnio@kajaani.fi

Perustelut

Valtuustoaloitteessa esitetään kokonaisvaltaisen, yleiseen turvallisuustilanteeseen liittyvän koulutuksen järjestämistä valtuutetuille.

Valtuustoaloitteessa on tunnistettu monia yleiseen turvallisuustilanteeseen liittyviä muutoksia, jotka vaativat aiempaa herkempää ja uudenlaista varautumiskykyä organisaatioilta. Vastuu kaupungin poikkeustilanteisiin varautumisesta ja organisaation kyvykkyydestä on kaupunginhallituksella. Kaupunginhallitus on hyväksynyt päivitetyn valmiussuunnitelman yleisen osan kesäkuussa 2021. Tietoisuuden lisääminen vallitsevasta geopoliittisesta, valtakunnallisesta ja paikallisesta tilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä vahvistaa päätöksentekijöiden ja viranhaltijoiden osaamista varautumisessa ja ns. hiljaisen tiedon havainnoinnissa. Koulutuksen järjestäminen on perusteltua.  

Konsernipalvelut valmistelevat alkuvuodelle 2022 valtuutetuille ja viranhaltijoille tarkoitetun tilaisuuden, jossa keskitytään yleiseen turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen ja tulevaisuuden näkymiin. Tilaisuudessa esitellään asiaa sekä yleisellä, geopoliitisella että paikallisella tasolla. 

Harkinta koulutuksen säännöllisestä toteuttamisesta tehdään ao. tapahtumasta saadun kokemuksen perusteella. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus antaa valtuustolle esittelytekstin mukaisen lausunnon ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi. 

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §