Kaupunginhallitus, kokous 30.3.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 71 Määräaikaisten virkojen perustaminen työllisyyden kuntakokeilun ajalle 1.3.2021-30.6.2023

KAJDno-2021-81

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Risto Hämäläinen, Kehitysjohtaja, risto.i.hamalainen@kajaani.fi

Perustelut

Kainuussa käynnistyy 1.3.2021 Kainuun kuntien ja kaupunkien (pl. Puolanka) yhteinen hallitusohjelman mukainen työllisyyden kuntakokeilu. Kokeilut kestävät 30.6.2023 saakka. Kuntakokeilulla pilotoidaan työllisyydenhoitoa osaksi kuntien pysyvää palvelurakennetta. Kuntien vastuulle tulevat nuorten, maahanmuuttajien ja vaikeasti työllistyvien asiakkaiden palvelut. 

Kokeilulainsäädäntö on valmistunut ja kokeilussa mukana olevat kunnat vastaavat työllisyyden kuntakokeilun kohderyhmään kuuluvien työttömien työnhakijoiden palveluprosessista 1.3.2021 alkaen.  Kuntakokeilussa työskentely edellyttää virkasuhdetta henkilöiltä, jotka hoitavat kuntakokeilulain mukaisia tehtäviä sekä käyttävät työssään TE-hallinnon URA-käyttöjärjestelmää. 

Kuntakokeilun ajalle on tarve perustaa kaksi määräaikaista työllisyysohjaajan virkaa. Määräaikaiset virat perustetaan kuntakokeilun ajaksi 1.3.2021–30.6.2023. 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus päättää perustaa kaksi määräaikaista työllisyysohjaajan virkaa Kainuun työllisyyden kuntakokeilun ajaksi 1.3.2021–30.6.2023. Palkkaus ja virkasuhteen ehdot muodostuvat KVTESin mukaisesti. 

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

  • Risto Hämäläinen, Kehitysjohtaja, risto.i.hamalainen@kajaani.fi

Perustelut

Kainuussa käynnistyi 1.3.2021 Kainuun kuntien ja kaupunkien (pl. Puolanka) yhteinen hallitusohjelman mukainen työllisyyden kuntakokeilu. Kokeilut kestävät 30.6.2023 saakka. Kuntakokeilulla pilotoidaan työllisyydenhoitoa osaksi kuntien pysyvää palvelurakennetta. Kuntien vastuulle tulevat nuorten, maahanmuuttajien ja vaikeasti työllistyvien asiakkaiden palvelut. 

Kokeilussa mukana olevat kunnat vastaavat työllisyyden kuntakokeilun kohderyhmään kuuluvien työttömien työnhakijoiden palveluprosessista 1.3.2021 alkaen.  Kuntakokeilussa työskentely edellyttää virkasuhdetta henkilöiltä, jotka hoitavat kuntakokeilulain mukaisia tehtäviä sekä käyttävät työssään TE-hallinnon URA-käyttöjärjestelmää. 

Kuntakokeilun ajalle on jo aiemmin perustettu kaupunginhallituksen päätöksellä 26.1.2021 § 17 kaksi määräaikaista työllisyysohjaajan virkaa kuntakokeilun ajaksi 1.3.2021–30.6.2023. Työllisyyspalveluihin on rekrytoitu sen jälkeen uusi työllisyysohjaaja nuorten palveluihin, mikä aiheuttaa tarpeen perustaa yksi uusi määräaikainen kolmas virka kuntakokeilun ajaksi.  

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus päättää perustaa määräaikaisen työllisyysohjaajan viran Kainuun työllisyyden kuntakokeilun ajaksi 1.3.2021–30.6.2023. Palkkaus ja virkasuhteen ehdot muodostuvat KVTESin mukaisesti. 

Päätös

Hyväksyi.

Kehitysjohtaja Risto Hämäläinen oli asiantuntijana kokouksessa asian esittelyn ajan.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

– se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
– kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kajaanin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on julkaistu tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kajaanin kaupunginhallitus

Postiosoite:  PL 133, 87101 Kajaani

Käyntiosoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani

Sähköpostiosoite: kajaani@kajaani.fi

Faksinumero: 08 6155 2510

Puhelinnumero:  08 61551 (vaihde)

Kirjaamon aukioloaika: klo 8.00-16.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

– päätös, johon haetaan oikaisua
– se, millaista oikaisua vaaditaan
– millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin  kirjaamosta. Yhteystiedot; ks. edellä.