Kaupunginhallitus, kokous 18.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 132 Luolakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavaluonnos nähtäville

KAJDno-2021-885

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kirsi Kyllönen, kaavasuunnittelija, kirsi.kyllonen@kajaani.fi

Perustelut

Kuvaus

Pohjan Voima Oy suunnittelee Kajaanin Luolakankaan alueelle tuulivoimapuiston rakentamista ja on tehnyt Kajaanin kaupungille aloitteen osayleiskaavan laatimisesta tuulivoiman sijoittamisen mahdollistamiseksi. Hankealue sijoittuu Kajaanin eteläosaan, Kajaanin Pyhännän ja Vieremän kuntarajojen tuntumaan, Kajaanin Otanmäen lounaispuolelle. Alueen lounaispuolella on Kainuun maakuntakaavan 2020 ja Kainuun vaihemaakuntakaavan 2030 osoittama maakunnallisesti arvokas kulttuurihistoriallinen kohde tai alue (Saaresmäen tie) ja kaakkoispuolella Natura 2000-verkostoon kuuluva tai ehdotettu alue Talaskangas. Alustavalla suunnittelualueella sijaitsee Kainuun maakuntakaavan 2020 ja Kainuun vaihemaakuntakaavan 2030 osoittamat 110 kV:n pääsähköjohto, pääsähköjohdon yhteystarvemerkinnät ja ulkoilureitti. Hankkeen koko alittaa voimassa olevan Kainuun tuulivoimamaakuntakaavan seudullisesti merkittävien tuulivoima-alueiden rajan. Tuulivoimamaakuntakaavan tarkistaminen on parhaillaan käynnissä. 

Hankkeelle laaditaan ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA), jossa vastaavana viranomaisena toimii Kainuun ELY-keskus. Alustavan suunnittelutilanteen mukaan Luolakankaan alueelle voitaisiin sijoittaa enintään 9 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä ja yksittäisen tuulivoimalan yksikköteho 6–10 megawattia. Tuulivoimapuisto on tarkoitus liittää Vuolijoen sähköasemalle. 

Pohjan Voima Oy on solminut alustavia voimalaitospaikkoja koskevat maanvuokrasopimukset maanomistajien kanssa. Hankkeella on Puolustusvoimien hyväksyntä. Hankkeen ensimmäinen keskustelutilaisuus on järjestetty seudun asukkaille verkkokokouksena 1.7.2021.

Pohjan Voima Oy esittää seuraavaa menettelyä:

-    Kajaanin kaupunki käynnistää osayleiskaavan laatimisen maankäyttö- ja rakennuslain mukaan siten, että kaavaa on mahdollista käyttää tuulivoimaloiden rakennuslupien perusteena MRL:n 77a §:n mukaisesti.
-    Pohjan Voima Oy vastaa osayleiskaavan laadinnan, selvitysten ja suunnitelmien kustannuksista. Lisäksi kaupunki perii Kajaanin kaupungissa kaavoituksesta ja muista kaavoitukseen liittyvistä viranomaistehtävistä perittävien maksujen mukaisesti 8000 euroa kaavahankkeen käsittelystä ja kaavoituksen ohjauksesta (Kajaanin kaupungin ympäristötekninen lautakunta 30.9.2015 § 71). Vastaavasti Kajaanin kaupunki vastaa omista hallinnollisista kustannuksistaan osayleiskaavan käsittelyvaiheisiin liittyvissä lakisääteisissä tehtävissä.
-    Pohjan Voima Oy tulee esittämään kaavaa laativaksi konsultiksi kaavoittajan, jolla on kaavan laatijan pätevyys ja jonka tulee täyttää myös Kajaanin kaupungin laatuvaatimukset. Kaavoittajan valinta esitetään Kajaanin kaupungin hyväksyttäväksi.
-    Pohjan Voima Oy esittää kaava-alueen rajaukseksi liitteen 1. mukaista aluerajausta. Kaava-alueen rajaus ja tuulivoimaloiden sijoittelu täsmentyvät myöhemmin laadittavien selvitysten ja vaikutusten arviointien perusteella. Myös tiestön ja sähköaseman sijainnit täsmentyvät suunnittelun aikana.
 

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kajaanin kaupunki hyväksyy Pohjan Voima Oy:n kaavoitusaloitteen kaavoituksen valmistelun käynnistämisestä Luolakankaan tuulivoimapuistoa varten siten, että tuulivoimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää osayleiskaavan perusteella, mikäli kaava hyväksytään ja se saa lainvoiman.

Pohjan Voima Oy vastaa kokonaisuudessaan osayleiskaavan laadinnan, selvitysten ja suunnitelmien kustannuksista sekä kuuluttamis- ym. kuluista. Lisäksi Kajaanin kaupunki perii kaavoituksesta ja muista kaavoitukseen liittyvistä viranomaistehtävistä perittävien maksujen mukaisesti (Kajaanin kaupungin ympäristötekninen lautakunta 30.9.2015 § 71) Pohjan Voima Oy:ltä 8.000 (kahdeksan tuhatta) euroa kaavahankkeen käsittelystä ja kaavoituksen ohjauksesta. 

Pohjan Voima Oy:n tulee hyväksyttää Kajaanin kaupungilla kaavaa laativa konsultti, kun kaavakonsultti on valittu.
 

Päätös

Hyväksyi.

Yleiskaavasuunnittelija Kirsi Kyllönen esitteli asiaa ja osallistui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn ajan Teams-etäyhteydellä

Tomi Mäkipelto Pohjan Voima Oy:stä osallistui kokoukseen ja esitteli hanketta klo 15.36-15.50 Teams-etäyhteydellä ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Valmistelija

Kirsi Kyllönen, kaavasuunnittelija, kirsi.kyllonen@kajaani.fi
Anne Siltavuori, Kaupunginarkkitehti, anne.siltavuori@kajaani.fi

Perustelut

Pohjan Voima Oy:n omistama tytäryhtiö Luolakankaan Tuulipuisto Oy suunnittelee korkeintaan 9 voimalan tuulivoimapuiston rakentamista Kajaanin kaupungin eteläosaan Otanmäen taajamasta noin 5 km lounaaseen lähelle Pyhännän ja Vieremän kuntarajoja. Kaava-alueen pinta-ala on noin 20 km2. Kunkin voimalan yksikköteho on enintään 10 MW ja tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus enimmillään 300 metriä. Tuulipuisto liitetään sähköverkkoon johdonvarsiliitynnällä hankealueen halki menevään 110 kV:n johtoon tai rakentamalla 110 kV:n voimajohto olemassa olevan voimalinjan rinnalle ja liittymällä Fingridin Vuolijoen sähköasemaan.

Suunnittelualueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei ole voimassa olevia yleis- tai asemakaavoja. Lähimmät voimassa olevat asema- ja yleiskaavat ovat Otanmäen asemakaavat noin 5 km koilliseen hankealueesta sekä Piiparinmäen tuulivoimaosayleiskaava noin 5 km luoteeseen hankealueesta. Noin kolmen kilometrin etäisyydellä suunnittelualueesta lounaaseen sijoittuu vireillä oleva osayleiskaava, Harsunlehdon tuulivoimaosayleiskaavaa, ja noin kuuden kilometrin etäisyydelle itään suunnittelualueesta sijoittuu vireillä oleva Katajamäen tuulivoimaosayleiskaavaa.

Alueen lounaispuolella on Kainuun maakuntakaavan 2020 ja Kainuun vaihemaakuntakaavan 2030 osoittama maakunnallisesti arvokas kulttuurihistoriallinen kohde tai alue Saaresmäen tie ja kaakkoispuolella Natura 2000-verkostoon kuuluva tai ehdotettu alue Talaskangas. Alustavalla suunnittelualueella sijaitsee Kainuun maakuntakaavan 2020 ja Kainuun vaihemaakuntakaavan 2030 osoittamat 110 kV:n pääsähköjohto, pääsähköjohdon yhteystarvemerkinnät ja ulkoilureitti. Hankkeen koko alittaa voimassa olevan Kainuun tuulivoimamaakuntakaavan seudullisesti merkittävien tuulivoima-alueiden rajan. Tuulivoimamaakuntakaavan tarkistaminen on parhaillaan käynnissä. 

Hankkeeseen liittyen on käynnistetty YVA-lain mukainen ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA-laki 4 §), jossa vastaavana viranomaisena toimii Kainuun ELY-keskus. YVA-menettelyn yhteydessä laadittuja selvityksiä ja arviointien tuloksia hyödynnetään osayleiskaavatyössä. Hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnissa (YVA) tarkastellaan toteutusvaihtoehtoa VE1, jossa hankealueelle sijoittuisi 9 voimalaa. YVA:ssa tarkastellaan myös ns. nollavaihtoehtoa, jossa tuulipuistoa ei rakenneta. Hankealueen rajaus on alustavasti myös kaavoitettavan alueen rajaus. Kaava-alueen rajaus tarkentuu YVA-menettelyn yhteydessä laadittavien selvitysten, mallinnusten ja vaikutusten arvioinnin myötä siten, että rajauksessa huomioidaan mm. Kainuussa yleisesti tuulivoimahankkeissa suuntaa antavana käytettyä 40 dB:n mallinnettua melualuetta voimaloista.

Hankkeen toteuttaminen edellyttää tuulivoimapuiston rakentamisen mahdollistavan osayleiskaavan laatimisen alueelle. Osayleiskaava laaditaan MRL 77 a-c § sekä 44 § mukaisena siten, että rakennusluvat voidaan myöntää suoraan osayleiskaavan perusteella. Yleiskaavoituksen yhteydessä arvioidaan MRL 9 §:n ja MRA 1 §:n mukaisesti kaavan toteuttamisen aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia ympäristöön. Vaikutuksia selvitettäessä painopiste asetetaan merkittäviksi arvioituihin vaikutuksiin. Tuulivoimahankkeissa yleisesti merkittäväksi tunnistettuja vaikutuksia ovat erityisesti melu- ja varjon vilkkumisvaikutukset, linnustovaikutukset sekä maisemavaikutukset. Vaikutusten arvioinnissa huomioidaan yhteisvaikutukset muiden tuulivoimahankkeiden kanssa.

Maanomistajilla ja niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään, on oikeus ottaa osaa kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä (MRL 62 §).

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kajaanin kaupunginhallitus käynnistää Luolakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan laatimisen kuuluttamalla sen vireille ja asettaa samalla osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville.

Päätös

Tea Heikkinen Pasi Kilpeläisen kannattamana esitti, että asia jätetään pöydälle.

Äänestysjärjestysehdotus: Asian käsittelyn jatkaminen JAA, pöydällejättäminen EI.

Äänestyksen tulos 9 JAA-ääntä, 2 EI-ääntä. 

Kaupunginhallitus jatkoi asian käsittelyä.

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan esityksen.

Kaavasuunnittelija Kirsi Kyllönen oli kokouksessa läsnä asian esittelyn ajan. 

 

Äänestystulokset

  • Kyllä 9 kpl 82%

    Eero Suutari, Silja Keränen, Päivi Fonselius, Tero Paukkeri, Teuvo Hatva, Auli Halonen, Marjatta Immonen, Helena Ohtonen, Miikka Kortelainen

  • Ei 2 kpl 18%

    Pasi Kilpeläinen, Tea Heikkinen

Valmistelija

  • Enja Valkonen, Kaavasuunnittelija, enja.valkonen@kajaani.fi
  • Minna Väyrynen, minna.vayrynen@kajaani.fi

Perustelut

Kajaanin kaupungin eteläosaan on valmistunut Luolakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavaluonnos. Hankealue sijaitsee noin 30 km Kajaanin keskustasta ja noin 4,5 km Otanmäen taajamakeskustasta lounaaseen. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 20 km2. Osayleiskaavassa on esitetty seitsemän (7) kokonaiskorkeudeltaan 300 metrin ja noin 6-14 MW:n tuulivoimalan sijoittamista alueelle. Paikallinen hanke ei edellytä maakuntakaavan tuulivoimaloiden alue -merkintää, sillä maakuntakaavan tuulivoimaloiden alueella tarkoitetaan lähtökohtaisesti vähintään kymmenen (10) teollisen kokoluokan voimalan muodostamaa aluetta. Tuulivoimapuistoa suunnittelee Pohjan Voima Oy:n tytäryhtiö Luolakankaan Tuulipuisto Oy. Osayleiskaavatyön kaavakonsulttina on toiminut AFRY Finland Oy. Osayleiskaava on tullut vireille 12.1.2022 Kajaanin kaupunginhallituksen 21.12.2021 § 289 päätöksellä. Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena siten, että sitä on mahdollista käyttää tuulivoimaloiden rakennuslupien perusteena MRL:n 77a §:n mukaisesti.

Suunnittelualueessa on huomioitu rakentamista rajoittava 40 dB:n mallinnettu melualue huomioiden lisäksi Kajaanin kaupungin alueella yleisesti tuulivoimatuotannon sijoittamista koskevat linjaukset, jotka on määritelty Kajaanin tuulivoimaohjelmassa 2035. Tuulivoimapuisto tulee koostumaan tuulivoimaloista perustuksineen, niitä yhdistävistä maakaapeleista tai ilmajohdoista sekä tuulipuiston sähköasemasta. Voimaloiden sijoittelussa on huomioitu muun muassa etäisyys asutukseen, suojelualueisiin, muinaisjäännöksiin ja voimajohtoihin sekä melutaso ja varjovaikutukset.  Osayleiskaavaa varten ja tuulivoimahankkeen YVA-menettelyn yhteydessä on tehty useita selvityksiä, kuten maisema- ja kulttuuriympäristöselvitys, näkymäalueanalyysi, muinaismuistoselvitys, melu- ja välkemallinnus, kasvillisuus- ja luontoselvitykset sekä Natura-arviointi.  

Kaavoitettava alue käsittää tuulivoimapuiston alueen, eikä osayleiskaava-alueen ulkopuolista sähkönsiirtoreittiä kaavoiteta. Sähkönsiirto kuuluu tuulivoimapuiston hankekokonaisuuteen ja sisältyy hankkeen erilliseen mutta osayleiskaavoituksen rinnalla samanaikaisesti edenneeseen YVA-menettelyyn. Tuulivoimapuisto on tarkoitus liittää sähköverkkoon ensisijaisesti rakentamalla tuulivoimapuistoon sähköasema, josta sähkö syötetään olemassa olevaan, hankealueen halkaisevaan lounas–koillinen-suuntaiseen voimajohtoon (YVA-menettelyn sähkönsiirron vaihtoehto SVE1). Toinen vaihtoehto (YVA-menettelyn sähkönsiirron vaihtoehto SVE2) käsittää sähköaseman rakentamisen tuulivoimapuistoon ja uuden 110 kV-voimajohdon rakentamisen Vuolijoen sähköasemalle, kulkemaan itäpuolella olemassa olevien voimajohtojen rinnalla samassa maastokäytävässä.

Suunnittelualue sijoittuu pääosin metsätalouskäytössä olevalle metsä- ja suoalueelle. Hankkeen suunnitellut rakenteet (tuulivoimalat, tiet ja sähkösiirron rakenteet) sijoittuvat ihmistoiminnan johdosta muuttuneille alueille. Hankealueelle, ulkoiselle sähkönsiirron reittivaihtoehdolle tai sen välittömään läheisyyteen ei sijoitu Natura 2000-verkoston kohteita tai luonnonsuojeluohjelma-alueita. Alueelta tunnistetut luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaat kohteet on huomioitu hankesuunnittelussa, eikä niiden alueelle ole suunniteltu tuulivoimaloita tai muita rakenteita. 

Tuulivoimahankkeen alueella ei sijaitse asuin- tai lomarakennuksia. Lähimmästä suunnitellusta voimalasta etelään sijoittuu Leppikylä runsaan 2 km etäisyydelle ja lounaassa Saaresmäen kylä noin 2,3 km etäisyydelle. Lähin asuinrakennus sijaitsee noin 2 km etäisyydellä pohjoisessa ja lähin lomarakennus noin kahden kilometrin etäisyydellä etelässä lähimmästä suunnitellusta voimalapaikasta. Hankealueen lähistöllä sijaitsee lisäksi alle 2 kilometrin etäisyydellä lähimmistä voimaloista lomarakennuksia, joiden käyttötarkoituksen muutoksista on sovittu alustavasti talousrakennuksiksi, jolloin tuulivoimaohjelman kriteeri asutusetäisyydestä tulee täyttymään. Rakennusten muuttuvat tiedot tullaan päivittämään rekistereihin kaavaehdotusvaiheessa.

KAAVATILANNE 
Kainuun maakunnassa on voimassa viisi maakuntakaavaa. Kainuun maakuntakaavassa 2020 ja Kainuun vaihemaakuntakaavassa 2030 Luolakankaan tuulivoimapuiston alue on kokonaisuudessaan maa- ja metsätalousvaltaista aluetta (M) ja alueen itäosaan on osoitettu ulkoilu- ja moottorikelkkailureitti. Alueen poikki on osoitettu ohjeellinen 110 kV pääsähköjohto (Kainuun tuulivoimamaakuntakaava), joka on Kainuun tuulivoimamaakuntakaavassa 2035 osoitettu 400 kV:n pääsähköjohdon yhteystarpeena.  Kainuun tuulivoimamaakuntakaava 2035 on hyväksytty 12.12.2023 ja maakuntahallituksen 12.2.2024 päätöksellä määrännyt kaavan tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman. Alueella ei ole tuulivoimaloiden alueen maakuntakaavamerkintää. 

Tuulivoimapuiston alueella ei ole voimassa olevia yleiskaavoja. Lähin voimassa oleva yleiskaava on Piiparinmäen tuulivoimaosayleiskaava noin 5 km luoteeseen hankealueesta. Vireillä olevista yleiskaavoista tuulivoimapuiston hankealueesta noin kolmen kilometrin päähän lounaaseen sijoittuu Kajaanin Harsunlehdon tuulivoimaosayleiskaava, noin kuuden kilometrin etäisyydelle itään Katajamäen tuulivoimapuiston osayleiskaava ja yli kuuden kilometrin etäisyydelle luoteeseen Löytösuon tuulivoimapuiston osayleiskaava sekä noin seitsemän kilometrin etäisyydelle kaakkoon Sonkajärvelle sijoittuva Myllykankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava.

Osayleiskaava-alueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei ole voimassa olevia tai vireillä olevia asemakaavoja tai ranta-asemakaavoja. Lähimmät voimassa olevat asemakaavat ovat Otanmäen asemakaavat noin 4,5 km koilliseen hankealueesta.

KAAVALUONNOS
Kaava-alueen päämaankäyttömuodoksi on osoitettu maa- ja metsätalousvaltainen alue (M-4). Osayleiskaavan alueelle sijoittuvien 7 tuulivoimalan rakennuspaikat (tv-1), sekä alueen olemassa oleva ja ohjeellinen tieverkosto, olemassa olevat sähkölinjat ja vesijohto, ohjeelliset ilmajohdot ja maakaapelit, vaihtoehtoiset energiahuollon alueet, ohjeelliset maa-aineksen ottoalueet ja muu tarvittava infrastruktuuri sekä luonto- ja muinaismuistokohteet osoitetaan M-4-alueiden sisällä kohdemerkinnöin tai erillisinä alueen osina. Lisäksi kaavassa on yleiset määräykset melutason ohjearvoista, voimalatyypistä, Puolustusvoimien hyväksynnästä ja lentoestevaloista ja -luvasta.

VAIKUTUSTEN ARVIOINTI
Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen ja maankäyttöön 
Tuulivoimapuiston toteuttamisesta ei aiheudu merkittäviä yhdyskuntarakenteeseen kohdistuvia vaikutuksia. Pääasiallisena maankäyttömuotona säilyy jatkossakin metsätalous, joka voi jatkua pääosalla alueesta entiseen tapaan. Välittömät vaikutukset maankäyttöön kohdistuvat erityisesti muuttuvan maankäytön alueille (voimalapaikat, tielinjat, sähköasemat, sähkönsiirto), jossa maankäyttö muuttuu metsätaloudesta energiantuotannon alueeksi. Uudet rakennettavat ja parannettavat tieyhteydet helpottavat alueella liikkumista. Hankkeen toteuttaminen ei aiheuta vaikutuksia maa- ja metsätalouteen tai virkistyskäyttöön liittyvään rakentamiseen, mutta muuttunut maisema ja muutoksen äänimaailmassa koetaan yleensä virkistyskokemusta heikentävänä tekijänä. Asuin- ja lomarakennuksia ei voida osoittaa alueille, joilla melutason ohjearvot ylittyvät (40 dB).

Vaikutukset maisemaan 
Tuulivoimapuiston voimakkaimmat maisemalliset vaikutukset ovat luonnollisesti puistoalueen sisällä, lähellä voimalaa, avoimilla paikoilla avosoiden tai hakkuuaukioiden yhteydessä. Alueella ei ole asutusta, vaan se on tavanomaiseen virkistyskäyttöön ja lähinnä metsätalouteen liittyvää ympäristöä, joten koettuja maisemallisia vaikutuksia ei voi pitää merkittävinä. Merkittävimmät vaikutukset muodostuvat lähialueiden peltojen yhteydessä olevalle asutukselle, joista avautuu riittävän laaja ja pitkä avoin näkymä voimaloiden suuntaan. Kauempana olevalle asutukselle maisemalliset vaikutukset ovat vähäiset etäisyyden takia. Hanke muuttaa alueen luonnonmaisemaa, mutta kokonaisuudessaan maisemalliset vaikutukset alueen virkistyskohteille ovat vähäiset. 

Vaikutukset kasvillisuuteen, luontotyyppeihin, linnustoon, eläimistöön ja ekologisiin yhteyksiin 
Tuulivoimahankkeen vaikutukset kasvillisuuteen ja luontotyyppeihin keskittyvät hankkeen rakennusvaiheeseen, jonka myötä osa hankealueen luonnonympäristöstä muuttuu rakennetuksi ympäristöksi. Vaikutukset kohdistuvat tavanomaisiin luontotyyppeihin ja luonnontilaltaan jo heikentyneille alueille, joten vaikutukset nähdään vähäisen kielteisinä. 

Hankkeesta aiheutuvat vaikutukset muodostuvat häiriö- ja meluvaikutuksesta sekä elinympäristöjen häviämisestä ja pirstoutumisesta. Varsinaiset rakentamispaikat sijoittuvat suhteellisen etäälle toisistaan. Osa rakennusvaiheen karkottamista eläimistä palaavat todennäköisesti alueelle ihmistoiminnan vähentyessä. Kaikkia neljää suurpetolajia on mahdollista tavata hankealueella. Hankealue sijoittuu Vuolijoen-Marttisen susireviirin alueelle, mutta todennäköisesti ydinalueiden ulkopuolelle. Alue ei kuulu metsäpeuran nykyisiin elinalueisiin eikä ole liito-oravien tai lepakoiden merkittävää esiintymisaluetta. Saukkoja tavaan hankealueella. Tuulivoimaloiden ollessa toiminnassa aiheutuu merkittävimmät vaikutukset eläimistölle ja linnustolle voimaloiden aiheuttamasta melusta, joka saa herkimmät lajit välttämään oleskelua voimaloiden välittömässä läheisyydessä. Toimintavaiheessa vaikutuksia linnustolle aiheutuu törmäysriskistä (erityisesti kanalinnut ja päiväpetolinnut) ja estevaikutuksesta. Kokonaisuudessaan vaikutukset ovat vähäisen kielteisiä.

Ekologiset yhteydet on alustavasti arvioitu luonnosvaiheessa ja vaikutukset tarkentuvat ehdotusvaiheeseen. Kajaanin kaupungin ekologisen verkoston selvityksen valtakunnallinen yhteys sijoittuu alueen eteläpuolelle ja maakunnallinen yhteys pääosin alueen pohjoispuolelle. Alueen itäosaan sijoittuu pohjois-eteläsuuntainen yhteystarve. Hankealueen sijoittuessa yhteyksien läheisyyteen, merkitys yhteyksien kannalta jäänee vähämerkityksellisemmäksi. Osa eläimistöstä voi hyödyntää myös tuulivoimaloiden väliin jääviä metsäisiä alueita.
 
Vaikutukset talouteen ja elinkeinoihin
Hankkeen talous- ja työllisyysvaikutusten arvioidaan olevan kokonaisuutena merkittävyydeltään kohtalaisia, ja etenkin rakentamisvaiheessa hankkeesta aiheutuu paikallisesti ja seudullisesti todennäköisesti merkittäviä positiivisia suoria ja välillisiä talous- ja työllisyysvaikutuksia. Hankkeen kokonaistyöllisyysvaikutuksista syntyy projektikehityksestä ja asiantuntijapalveluista, infrastruktuurin rakentamisesta ja asentamisesta, voimaloiden valmistuksesta, materiaaleista, komponenteista ja järjestelmistä sekä käyttö- ja kunnossapidosta arvioiden 747-1745 henkilötyövuotta 35 vuoden aikana. Paikallisen työvoiman hyödyntämisen osuus eri tuulivoimahankkeissa vaihtelee, mutta sitä hyödynnetään erityisesti valmistelu-, rakentamis- ja alueen kunnossapitovaiheessa. 

Hankealueen maanomistajille maksetaan vuokraa solmittujen maanvuokraussopimusten mukaisesti. Lisäksi tuulivoimahankkeita koskevat yhteisövero, kunnallis- ja tulovero sekä kiinteistövero. Tuulivoimapuiston rakentaminen kohdistuu metsätalouskäytössä olevalle maalle, josta poistuvaa pinta-alaa on hieman alle kaksi prosenttia. Muu alue säilyy metsätalouden käytössä. Rakentamisaika voi aiheuttaa tilapäistä häiriötä alueen kiinteistöille kulkemiselle, mutta toteutettava tiestö parantaa alueen saavutettavuutta. Maisemavaikutukset koetaan usein heikentävän alueen matkailullista arvoa ja muutoksella voi olla vaikutusta yksilötason päätöksiin matkailla alueella. 

Muut vaikutukset
Lisäksi kaavassa on arvioitu vaikutukset kulttuuriympäristöön ja muinaisjäännöksiin, maa- ja kallioperään, pinta- ja pohjavesiin, liikenteeseen, meluun, varjon vilkkumiseen, ilmastoon ja ilmanlaatuun sekä ihmisten elinoloihin. Lisäksi on arvioitu yhteisvaikutukset muiden tuulivoimahankkeiden kanssa. 

Vaikutukset maaperään ja kallioperään ovat paikallisia ja keskittyvät rakentamisvaiheeseen. Rakennustöiden ei arvioida vaikuttavan heikentävästi hankealueen tai läheisten vesistöjen ekologiseen tai kemialliseen tilaan tai vesienhoidon tavoitteiden saavuttamiseen. Maa-ainesta voi huuhtoutua vesistöön aiheuttaen paikallista ja lyhytaikaista ravinne- ja kiintoainekuormitusta ja veden samentumista. Rakentamisen aikaisia vaikutuksia ovat kuljetukset ja työmaan henkilöliikenne. Kuljettamisesta voi aiheutua tilapäistä haittaa liikenteelle. Luolakankaan hanke vahvistaa voimahuollon rakenteita ja lisää energiantuotantoa. Hankkeella on positiivisia vaikutuksia ilmastoon ja ilmanlaatuun, koska tuulisähköntuotannolla voidaan korvata muita energiantuotantomuotoja. Hankkeen koko elinkaaren aikana keskeisiä kasvihuonekaasupäästöjen lähteitä ovat materiaalien valmistus, kuljetukset, rakentaminen ja käytöstä poisto. Paikallisten riskien todennäköisyydet ovat matalia. Rakentamisaikana ne liittyvät pääosin työturvallisuuteen. Toiminnan aikana niin jään putoamisen, palon syttymisen kuin sään ääri-ilmiöiden mahdollisuudet ovat vähäisiä. Tuulivoimaloiden melu jää lähimpienkin asuin- ja lomarakennusten luona alle ohje- ja toimenpiderajojen, mutta muuttaa lähialueen äänimaisemaa. Muutokset ovat ajallisesti ja paikallisesti vaihtelevia ja tuulivoimaloiden melu voidaan kokea etenkin lähimmissä kohteissa ajoittain häiritseväksi ja siten viihtyvyyshaittaa aiheuttavaksi.

LIITTEET
Liite 1 Luolakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavaluonnos 10062024 kaava 
Liite 2 Luolakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavaluonnos 10062024 selostus
Liite 3 Lausuntopyyntöjakelulista (kaavaluonnos)
Oheisliiteet 1-4 Luolakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavanluonnos 10062024 selostuksen liitteet ja viranomaisliitteet

Valmisteluvaiheeseen liittyvä aineisto on saatavilla nähtävilläoloaikana kaupungin verkkosivuilla -> Asuminen ja ympäristö -> Kaupunkisuunnittelu ja kaavoitus -> Vireillä olevat kaavat. 

Lisätietoja asiasta antavat kaavasuunnittelija Enja Valkonen, p. 040 159 6873 tai kaavasuunnittelija Minna Väyrynen, p. 040 1319 437, sähköposti muodossa etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi. 
 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kajaanin kaupunginhallitus päättää asettaa yleisesti nähtäville 10.06.2024 päivätyn Luolakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan kaavaluonnoksen.  

Samalla kaupunginhallitus pyytää kaavaluonnoksesta lausunnot viranomaisilta ja yhteisöiltä, joiden toimialaa kaavoitus käsittelee liitteenä 3 olevan lausuntopyyntölistan mukaisesti.

Päätös

Hyväksyi.

Asiantuntijoina kokouksessa olivat asian esittelyn ajan kaavasuunnittelija Enja Valkonen, kaavasuunnittelija Minna Väyrynen ja konsultti Ismo Vendelin Afry Oy.