Kaupunginhallitus, kokous 16.6.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 216 Varajäsenen nimeäminen Kainuun ympäristöterveysjaostoon Aila Alasalmen tilalle

KAJDno-2025-1041

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Paula Halonen, Hallintojohtaja, paula.halonen@kajaani.fi

Kuvaus

Sotkamon kunta on pyytänyt Kajaanin kaupunkia nimeämään jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen Kainuun ympäristöterveysjaostoon.

"Sotkamon kunnan hallintosäännön 2 luvun 10 §:n (Jaostot) mukaan Ympäristö- ja teknisen lautakunnan alaisuudessa toimii ympäristöterveysjaosto (7 jäsentä), mikä on Sotkamon, Kajaanin, Kuhmon, Hyrynsalmen, Paltamon, Ristijärven ja Suomussalmen yhteinen ympäristöterveydenhuollon toimielin yhteistoiminta-alueesta annetun lain (410/2009) mukaisesta ympäristöterveydenhuollon järjestämisestä mainitun lain 2 §:n mukaisesti. Vastuukuntana on Sotkamo.
Sotkamon valtuusto asettaa ympäristöterveysjaoston valtuustokaudeksi. Sotkamon kunnalla on jaostossa yksi jäsen ja hänellä henkilökohtainen varajäsen. Sotkamon valtuusto nimeää jaoston puheenjohtajan. Ympäristöterveysjaosto nimeää jaostolle varapuheenjohtajan yhteistoimintasopimuksessa määritellyllä tavalla. Jokaisella jaoston jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Jaoston jäsenten, varajäsenten ja puheenjohtajien valinnasta määrätään tarkemmin yhteistoimintasopimuksessa. Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentti."

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kajaanin kaupunki nimeää jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen Kainuun ympäristöterveysjaostoon.

Päätös

Valittiin liitteen mukaisesti.

Valmistelija

  • Paula Halonen, Hallintojohtaja, paula.halonen@kajaani.fi

Kuvaus

Kaupunginhallitus on nimennyt Aila Alasalmen Kajaanin Palvelutalosäätiön hallituksen jäseneksi (khall kokous 10.6.2025 § 145), Kiinteistö Oy Onnela-Koti yhtiön hallituksen jäseneksi (khall  kokous 17.6.2025 § 157) ja Kainuun ympäristöterveysjaoston varajäseneksi (khall kokous 10.6.2025 § 143).

Aila Alasalmi on pyytänyt 11.6.2026 lähettämällään ilmoituksella eroa edellä mainituista luottamustehtävistä, koska hän on esteellinen kyseisiin tehtäviin tultuaan valituksi Kajaanin kaupungin tarkastuslautakunnan varsinaiseksi jäseneksi (kvalt kokous 28.4.2026 §39).

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Joni Partanen, Vt. kaupunginjohtaja, joni.partanen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus nimeää Evelyn Hynysen ympäristöterveysjaoston varajäseneksi Aila Alasalmen tilalle.

Päätös

Hyväksyi.

Tiedoksi

Nimetty henkilö, Kainuun ympäristöterveysjaosto

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

– se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
– kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kajaanin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on julkaistu tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kajaanin kaupunginhallitus

Postiosoite:  PL 133, 87101 Kajaani

Käyntiosoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani

Sähköpostiosoite: kajaani@kajaani.fi

Puhelinnumero:  08 61551 (vaihde)

Kirjaamon aukioloaika: arkipäivisin klo 9.00-15.00.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

– päätös, johon haetaan oikaisua
– se, millaista oikaisua vaaditaan
– millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin  kirjaamosta. Yhteystiedot; ks. edellä.