Kaupunginhallitus, kokous 16.2.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 27 Kaavoituskatsaus 2021

KAJDno-2021-163

Valmistelija

  • Anne Siltavuori, Kaupunginarkkitehti, anne.siltavuori@kajaani.fi

Perustelut

Ympäristöteknisellä toimialalla on valmisteltu vuosittainen kaavoituskatsaus (MRL 7 §), jossa esitellään Kainuun liitossa ja Kajaanin kaupungissa vireillä olevat ja lähiaikoina vireille tulevat kaavahankkeet. Katsauksessa esiteltyjen kohteiden lisäksi voi käynnistyä kiireellisiä kaavahankkeita, joista tiedotetaan kaupungin sähköisellä ilmoitustaululla ja mahdollisesti paikallislehdessä. Jos Kajaanin kaupungin tiedotuslehti julkaistaan keväällä, kaavoituskatsaus jaetaan sen mukana joka talouteen. 

Kaavoituskatsauksessa esitetyt kaavahankkeet perustuvat maankäyttöpoliittisessa ohjelmassa hyväksyttyyn kaavoitusohjelmaan vuosille 2019–2022.

Yleiskaavoitus   
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kajaanin keskustaajama 2035 osayleiskaavan 4.11.2019. Yleiskaavalla määritellään keskustaajaman kokonaisrakenteen pitkän tähtäimen kehityslinjat, toimintojen sijoittuminen ja niiden yhteensopivuus sekä ohjataan asemakaavoitusta. Hyväksymispäätöksestä on jätetty kaksi valitusta Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitukset koskevat lähinnä Kruununpuodinmäen siltavarausta sekä Kaukarannan, Pyörteen, Pöllyvaaran, Vesakon sekä Ensilän asuinaluevarauksia. Muilta osin kaava on pantu täytäntöön. Kainuun ELY-keskus ei myöntänyt luonnonsuojelulain mukaista poikkeamislupaa liito-oravan ja lepakon elinpiirin suojelusta yleiskaavaan valitun Kruununpuodinmäen siltalinjauksen kohdalle. Kaupunki valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valituksen. Kaupunki on hakenut valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Kielteisestä poikkeamisluvasta johtuen Kruununpuodinmäen siltalinjaus on merkitty yleiskaavaan ehdollisella merkinnällä.

Oikeuden käsittelyä odottavia haja-asutusalueen yleiskaavoja ovat Keskustaajama 2035 yleiskaavan päivityksestä pois rajatut lievealueet Kontiosaari-Kuninkaanniemi ja Äkälänniemi. Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kontiosaari-Kuninkaanniemi osayleiskaavan 4.5.2020 ja Äkälänniemen osayleiskaavan 9.12.2019. Molemmista kaavoista on jätetty yksi valitus hallinto-oikeuteen. Kaavat on muilta osin pantu täytäntöön.

    
Tikkapuro-Heinimäki-Pärsänsuo osayleiskaava, vuonna 2020 vireille tullut Tervakaarre-Hövelönlahti osayleiskaava sekä selvitysvaiheessa oleva Hevossuo-Teerisuo osayleiskaava ovat myös Keskustaajama 2035 yleiskaavasta pois rajattuja lievealueita. Pärsänsuon risteyksen käsittävän Tikkapuro-Heinimäki-Pärsänsuo yleiskaavan kaupunginvaltuusto hyväksyi 8.2.2021.Tervakaarre-Hövelönlahti on ranta-alue Kuninkaanniemen ja Paltaniemen kyläalueen välissä. Alueelle ei kohdistu suoranaista rakentamispainetta, mutta vanhentunut kaava on syytä päivittää ja tutkia mahdolliset uudet rantarakentamispaikat. Alueelle on toteutettu vesi- ja viemäriverkosto. Hevossuo-Teerisuo on keskustan eteläpuolen lievealuetta. Alueella on jonkin verran rakentamispainetta ja myös sinne on toteutettu vesi- ja viemäriverkosto. Asutuksen tiivistäminen teiden varsille tehostaa verkostojen käyttöä ja monipuolistaa tonttitarjontaa keskustan tuntumassa. Alueen päivitys ja mahdollisten uusien rakennuspaikkojen yleiskaavoitus käynnistyy tavoiteaikataulun mukaan vuonna 2023.

Vuonna 2020 vireille tullut Paltaniemen kyläalueen osayleiskaava on valtakunnallisesti merkittävä maisema-alue sekä arvokas rakennettu kulttuuriympäristö, jolle kohdistuu rakentamispainetta. Alueen vesi- ja viemäriverkosto on toteutettu. Voimassa oleva oikeusvaikutukseton yleiskaava ei vastaa näihin tarpeisiin.

Kaupunginhallitus hyväksyi ABO Wind Oy:n Kivikankaan tuulivoimapuistoa koskevan kaavoitusaloitteen joulukuussa 2019. Alueen osayleiskaavoitus ja YVA-prosessi tulevat vireille alkuvuodesta 2021. Hankealue sijoittuu Lehtovaaran ja Murtomäen eteläpuolelle. Alustavan hankesuunnitelman mukaan alueelle voitaisiin sijoittaa arviolta 66 tuulivoimalaa. Metsähallituksen Harsunlehdon tuulivoima-alueen kaavoitusaloitteen kaupunginhallitus hyväksyi keväällä 2020. Kajaanin ja Vieremän rajalla oleva tuulivoimahanke sijoittuu kumotun Murtomäen tuulivoimayleiskaavan alueelle. Alustavasti hankealueelle sijoittuu 8 tuulivoimalaa. Kaavaluonnos tulee tavoiteaikataulun mukaan nähtäville keväällä 2021. Fortum tutkii 50 voimalan tuulivoimapuiston sijoittamista Kajaanin eteläosaan. Kaavoitusaloite tulee kaupunginhallituksen käsiteltäväksi alkuvuodesta. Kainuun liitto on käynnistänyt tuulivoimamaakuntakaavan tarkistamisen vuonna 2019. Kivikankaan ja Katajamäen tuulivoimapuistot ovat seudullisesti merkittäviä hankkeita ja sisältyvät maakuntakaavaan. Tavoiteaikataulun mukaan maakuntakaavaluonnos tulee nähtäville keväällä 2021.

 
Asemakaavoitus

Vireillä olevista kaavahankkeista Kauppapuiston korttelin asemakaavaehdotus oli nähtävillä keväällä 2016. Kaavaa on muutettu vastaamaan nykyistä käyttötarkoitusta seudullisesti merkittävänä tilaa vaativan vähittäiskaupan myymäläkeskittymänä. Kaavan eteneminen edellyttää maankäyttösopimusta. Huparin alueen asemakaavamuutos on keskeytetty toistaiseksi. Alueen kaavoittamiseen ei liity hanketta. 

UPM-Kymmene Oyj selvittää Venäänniemen viemäröinnin järjestämistä, tieyhteyttä ja kustannuksia Venäänniemen ranta-asemakaava-alueelle. Ranta-asemakaavan luonnos tullee todennäköisesti uudelleen nähtäville 2021.

Lehtikankaan koulun alueen kaavoittaminen asuinalueeksi tuli vireille loppuvuodesta 2019. Noin 20 omakotitalotonttia ja yhden rivitalotontin käsittävän alueen kaavoituksella pyritään monipuolistamaan keskustan pientalotonttitarjontaa. Tavoiteaikataulun mukaan kaavaluonnos tulee nähtäville alkuvuodesta 2021.  

Vuonna 2018 käynnistyi Kajaanin Älykortteli -hanke entisen linja-autoaseman alueelle. Hankkeen tavoitteena oli, että alueelle rakentuu kaupungin, alueellisen energiayhtiön ja eri toimijoiden yhteistyönä arkkitehtonisesti, toiminnallisesti, ekologisesti sekä elinkaariominaisuuksiltaan korkeatasoinen korttelikokonaisuus. Alue nimettiin nimikilpailun perusteella Sammonkaareksi. Tavoiteaikataulun mukaan kaavaehdotus tulee hyväksymiskäsittelyyn alkuvuonna 2021.

Välikadun koillispuolen rakennuskanta on elinkaarensa päässä ja alkaa uudistua hankelähtöisesti. Välikadun ja Brahenkadun välisten kortteleiden kaavamuutoksilla kehitetään ja täydennetään keskustan liike- ja asuinrakentamista. Kaavamuutos tulee vireille tavoiteaikataulun mukaan loppuvuodesta 2021.

Pelastuskohteiden saavutettavuuden parantamiseksi pelastuslaitos tarvitsee uuden paloaseman tai mahdollisesti kaksi eri puolille kaupunkia. Paloasemien sijoitusta tutkitaan Vimpeliin ja Teppanaan. Paloasemien tulisi olla käytössä 2024. Vimpelin palolaitoksen asemakaavoitus tulee vireille tavoiteaikataulun mukaan 2021.

Rajavartioston alue on linjattu maankäyttöpoliittisessa ohjelmassa 2014–2018 arkkitehtikilpailun perusteella kerrostaloalueeksi. Ensimmäisessä vaiheessa alueelle asemakaavoitettiin asuinkerrostaloja, palveluita ja liikerakennuksia. Kerrostalorakentamisen lisääminen alueelle voi olla haasteellista ja alue voisi toimia paremmin pientaloalueena. Alueen omistaa Senaatti-kiinteistöt ja alueen kaavoittaminen voi edellyttää maan hankintaa kaupungille. Alueelle on mahdollista toteuttaa arviolta 30–40 pientalotonttia. Alueen asemakaavoitus tulee vireille tarvittaessa tavoiteaikataulun mukaan vuonna 2023. 

Asemakaavan asuntotonttivarannon suhde tonttien kysyntään nähden on hyvä. Pientalotontteja on kaavoitettu viime vuosina eri puolille kaupunkia mm. Kangasmaastoon ja Pohjois-Kättöön. Kaupungilla ja yksityisillä on tarjolla vapaita tontteja tällä hetkellä 209 kappaletta, joista 124 valmiin kunnallistekniikan äärellä. Valmiiden tonttien määrä kasvaa, kun Kangasmaastoon toteutetaan keväällä kunnallistekniikka 30 omakotitalotontin osalta. Pientalotonttien vaatimat kunnallistekniikan investoinnit toteutetaan tarpeen ja kysynnän mukaan. Omakotitalojen rakentamisen määrä nousi viime vuonna. Asemakaava-alueelle valmistui 21 omakotitaloa ja haja-asutusalueelle 16. Vuosina 2018-19 valmistui asemakaava-alueelle kymmenkunta omakotitaloa ja saman verran haja-asutusalueelle. Vuosina 2014-2017 asemakaava-alueelle rakennettiin keskimäärin 20 omakotitaloa vuosittain ja vuosina 2010-2013 keskimäärin 40. Luku on 60 % koko Kajaanin alueelle rakennettujen omakotitalojen määrästä. Kerrostaloja Kajaanissa rakennetaan keskimäärin yksi vuosittain. Keskustassa ja sen lähialueilla on tarjolla yksittäisiä kerrostalotontteja mm. Pohjolankadulla, Vienankadulla ja Niskantiellä sekä useampi tontti Rajavartiostossa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi kaavoituskatsauksen 2021 ja vie sen edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

Päätös

Hyväksyi.

Kaupunginarkkitehti Anne Siltavuori oli kokouksessa asiantuntijana asian esittelyn ajan.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §