Kajaanin Vesi - liikelaitoksen johtokunta, kokous 26.9.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 27 Yhdyskuntatekniset palvelut -tutkimus 2024

KAJDno-2018-1109

Valmistelija

  • Juha Nurminen, Johtaja, juha.nurminen@kajaani.fi

Perustelut

Kajaanin Vesi -liikelaitos osallistuu parillisina vuosina teknisiä palveluita koskevaan asiakas- ja asukaskyselyyn, jonka toteuttaa FCG Konsultointi Oy. FCG Oy:n käyttämä kyselylomake on määritetty kuntien yhteisessä TEKPA-projektissa, jonka keskeinen tavoite oli teknisen sektorin tuloksellisuuden mittaamisjärjestelmän kehittäminen.

Tutkimuksessa oli mukana 28 kuntaa. Kajaanissa huhti-toukokuussa 2024 toteutetun kyselyn vastaajiksi valittiin 800 yli 18-vuotiasta henkilöä satunnaisesti väestötietojärjestelmästä. Kajaanissa kyselyn vastausprosentti oli 25 %, joka on 5 % tutkimuksen keskimääräistä vastausprosenttia suurempi. Edellisessä kyselyssä Kajaanin vastausprosentti oli 21 %.

Raportti on jaettu katuja, puistoja, jätehuoltoa, vesihuoltoa sekä liikuntapaikkoja ja valaistusta koskeviin lukuihin. Tyytyväisyys Kajaanin Veden palveluihin oli kutakuinkin samalla tasolla kuin vuonna 2022.

Kajaanin Veden asiakkaat ovat erityisen tyytyväisiä Kajaanin Veden jakaman talousveden laatuun, jota pidettiin kyselyn parhaana, ja veden toimitusvarmuuteen. Tiedotuksen on koettu hieman heikentyneen.

Yhdyskuntatekniset palvelut 2024 -kyselytutkimus on luettavissa lokakuun alussa Kajaanin kaupungin verkkosivuilla Ajankohtaista-osiossa.

Lisätietoja antaa johtaja Juha Nurminen, p. 044 7100 258 tai etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Nurminen, Johtaja, juha.nurminen@kajaani.fi

Kajaanin Vesi -liikelaitoksen johtokunta merkitsee Yhdyskuntatekniset palvelut 2024 -kyselytutkimuksen tiedoksi.

Päätös

Merkitsi tiedoksi.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §