Kajaanin Mamselli - liikelaitoksen johtokunta , kokous 22.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 8 Talouden sopeuttamissuunnitelman 2023-2026 päivittäminen

KAJDno-2023-1613

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Joni Partanen, Talousjohtaja, joni.partanen@kajaani.fi

Perustelut

Yleinen talouden tila ja kuntatalous

Suomen talous on taantumassa vuonna 2023. Bruttokansantuote (bkt) supistuu vuonna 2023 0,5 prosenttia investointien ja kotitalouksien kulutuksen vähenemisen takia. Heikko talouskehitys ja ripeä menojen kasvu pitävät julkisyhteisöt sitkeästi alijäämäisinä. Julkisyhteisöjen alijäämän arvioidaan olevan 2,5 prosenttia suhteessa bkt:hen vuonna 2023. Alijäämä kasvaa 3,5 prosenttiin vuonna 2024 yhtäältä hitaan verotulojen kasvun ja toisaalta nopean menojen kasvun vuoksi

Valtiovarainministeriön joulukuun 2023 ennusteen mukaan taantuma väistyy ja talous alkaa kasvaa vähitellen vuonna 2024. Inflaation hidastuminen ja korkojen lasku yhdessä kotitalouksien kohtuullisen hyvän tulokehityksen kanssa lisäävät kotitalouksien ostovoimaa. Vuonna 2024 bkt kasvaa 0,7 prosenttia. Kasvu vahvistuu 2,0 prosenttiin vuonna 2025 ja 1,6 prosenttiin vuonna 2026.

Kuntahallinto jää myös edelleen alijäämäiseksi, ja alijäämä syvenee hintojen nopean kasvun ja investointien seurauksena. Ikääntyvä rakennuskanta, muuttoliike ja infrarakentaminen pitävät kuntien investointimenot korkealla. Kasvavat alijäämät merkitsevät kuntahallinnossa sopeutuspaineita sekä edellyttävät investointien huolellista tarveharkintaa.

Kuntien tulonsiirrot valtiolta laskevat vuonna 2024, sillä kuntien valtionosuuksia pienennetään tuntuvasti nk. sote-siirtolaskelman tarkentumisen seurauksena. Lisäksi hallituksen päättämä yhden prosenttiyksikön indeksijarru hidastaa valtionosuuksien kasvua vuosina 2024–2027. Vuoden 2022 verotuksen valmistuttua vuoden 2023 lopulla ilmeni, ettei syksyn talousarvion yhteydessä arvioitu sote-siirtolaskelmaan liittyvä valtionosuusleikkaus ollut riittävä. Jotta uudistuksen periaatteena oleva kustannusneutraalisuus kuntien, hyvinvointialueiden ja valtion välillä saadaan varmistettua, tehdään kuntien valtionosuuksista vielä lisäsiirto. Hallitus päätti kuitenkin jaksottaa uuden lisäleikkauksen vuosille 2025–2027, jottei ennakoimattoman suuri leikkausvaikutus kohdistu valtionosuuksiin vielä vuonna 2024 tilanteessa, jossa suuri osa kunnista oli jo päättänyt vuoden 2024 talousarviostaan. Näin kunnat saivat lisäaikaa sopeutua ennakoitua niukempiin valtionosuuksiin.

Kajaanin kaupungin talouden tilannekuva

Kajaanin kaupungin (sis. liikelaitokset) talousarvio vuodelle 2024 on alijäämäinen 2,9 milj. euroa ja taloussuunnitelman vuodet 2025–2026 ovat myös selkeästi alijäämäisiä. Nettoinvestoinnit vuonna 2024 ovat 20,2 milj. euroa ja investointitason arvioidaan säilyvän vastaavalla tasolla myös suunnitelmavuosina. Vuoden 2024 talousarviossa lainamäärän on arvioitu kasvavan 8 miljoonaa euroa.

Talousarvion mukaan lainakanta ei saa ylittää suunnittelukaudella vuoden 2026 loppuun asti vuoden 2022 lainakannan tasoa 138 miljoonaa euroa ja tulorahoituksen tulee riittää vieraan pääoman korkojen ja lyhennysten maksuun. Talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2025–2026 mukaisella kehitysuralla tavoite ei tule toteutumaan.

Kajaanin Peruskaupungin (sis. konsernipalvelut, sivistystoimiala, ympäristötekninen toimiala ja Vuolijoen aluelautakunta) alijäämä vuodelle 2024 on 4,9 milj. euroa. Peruskaupungin osalta verorahoitus ei riitä kattamaan toimintakatteen tasoa talousarviossa eikä suunnitelmavuosina ja vuosikate jää alhaiselle tasolle.

Kajaanin kaupungin vuosien 2022–2026 talouden sopeuttamissuunnitelman (KV 12.6.2022 § 34) tavoitteena oli saavuttaa 2,5 milj. euron säästöt pitkällä aikavälillä. Sopeuttamisohjelma ei ole toteutumassa täysimääräisesti, vaan ohjelmasta ollaan käyttötalouteen vaikuttavien toimenpiteiden osalta n. 0,9 milj. euroa jäljessä.

Talouden sopeuttamissuunnitelman päivittäminen ja tavoite

Kaupunginvaltuusto päätti vuoden 2024 talousarvion käsittelemisen yhteydessä käynnistää talouden sopeuttamissuunnitelman 2023–2026 päivittämisen ja edellyttää toimialoja ja liikelaitoksia tarkastelemaan palveluverkkoon ja -rakenteisiin liittyviä sopeuttamistarpeita ja mahdollisia lisätulolähteitä. Päivitetty talouden sopeuttamissuunnitelma tulee tuoda päätöksentekoon siten, että se voidaan ottaa huomioon vuoden 2025 talousarvion laadintaohjeessa.

Talouden sopeuttamissuunnitelman päivittämisen tavoitteena on 3,5 milj.euron pysyvät sopeutustoimet toimintakatteen vahvistamiseksi vuodesta 2025 alkaen. Sopeuttamisessa keskeistä on myös TE-uudistuksen siirtyvien kustannusten ja siirtyvän valtionosuusrahoituksen täysimääräinen tasapainottaminen vuodesta 2025 alkaen.

​Pysyvät sopeutustoimet edellyttävät tekemisen määrän ja/tai laadun vähentämistä ja/tai tulojen lisäämistä vuodesta 2025 alkaen. Kaupungin palveluissa, joissa toimintakausi on muu kuin kalenterivuosi, sopeutustoimet on esitettävä siten, että ne vaikuttavat täysimääräisesti jo vuoden 2025 alusta lukien, käytännössä tarvittaessa 1.8.2024 alkaen.

Sopeuttamistavoite on laskettu talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2025–2026 mukaisilla investointitasoilla.

Talouden sopeuttamissuunnitelman laatimista ohjaavat talouden sopeuttamisen viitekehys ja periaatteet (liitteenä).

Talouden sopeuttamissuunnitelman valmistelun prosessi ja aikataulutus esitetään kokouksessa. (oheisliitteenä)

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy talouden sopeuttamisen tavoitteen ja talouden sopeuttamisen viitekehyksen ja periaatteet liitteen mukaan.

Kaupunginhallitus edellyttää toimialoja ja liikelaitoksia valmistelemaan ja esittämään palveluverkkoon ja -rakenteisiin liittyviä sopeuttamistarpeita ja mahdollisia lisätulolähteitä 31.3.2024 mennessä.

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

  • Sauli Pietikäinen, Controller, sauli.pietikainen@kajaani.fi

Perustelut

Kajaanin kaupunginhallitus on päätöksellään 9.1.2024 § 11 hyväksynyt talouden sopeuttamisen tavoitteen, viitekehyksen ja periaatteet. Niiden mukaisesti se edellyttää toimialoja ja liikelaitoksia valmistelemaan ja esittelemään palveluverkkoon ja -rakenteisiin liittyviä sopeuttamistarpeita ja lisätulolähteitä 31.3.2024 mennessä.

Kajaanin Mamselli- liikelaitoksen talouden tasapainottaminen edellyttää arviolta 0,2 miljoonan euron tasapainottamistoimia vuosille 2025 - 2026. Talouden tasapainottamisohjelmassa Kajaanin kaupungin ja liikelaitosten välisiin hinnoittelulinjauksiin (2025 - 2026) ei tehdä korotuksia. Näin ollen Mamselli toteuttaa talouden tasapainottamisratkaisut toimintakulujen tarkastelun kautta. Talouden tasapainottamisen tarve konkretisoituu toimintakulujen (yleisen kustannustason) kohoamisen sekä laskevien oppilas- ja lapsimäärien myötä. Vaikutukset näkyvät kokonaisvaltaisesti Mamsellin toimintaympäristössä. Mamselli arvioi talouden tasapainottamisen painottuvan henkilöresursointiin ja vuokratyövoiman käyttöön.     

 

Lisätietoja antaa johtaja Tuija Vuorinen, puh. 044-7100241, sähköposti muotoa etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi.    

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Tuija Vuorinen, Johtaja, tuija.vuorinen@kajaani.fi

Johtokunta merkitsee tiedoksi talouden sopeuttamissuunnitelman valmistelutilanteen.

Päätös

Merkitsi tiedoksi. 


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §