Ympäristötekninen lautakunta, kokous 28.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 19 Parkinmäen kaatopaikka- ja kierrätysliiketoiminta-alueen vuokrasopimuksen jatkaminen Kuusakoski Oy:lle

KAJDno-2024-248

Valmistelija

  • Jari Säkkinen, Kaupungingeodeetti, jari.sakkinen@kajaani.fi

Perustelut

Kajaanin kaupunki on vuokrannut ns. Parkinmäen kaatopaikan vierestä Kuusakoski Oy:lle n. 12,5 ha:n suuruisen alueen 13. toukokuuta 2015 allekirjoitetulla maanvuokrasopimuksella käytettäväksi kierrätysliiketoimintaan ja kaatopaikkana. Kuusakoski Oy:llä on alueella tapahtuvaan toimintaan voimassa oleva ympäristölupa.

Vuokrasopimus on päättymässä vuoden 2024 lopussa ja Kuusakoski Oy on pyytänyt kaupunkia jatkamaan sopimusta. Sopimusta voidaan voimassa olevan maanvuokrasopimuksen kohdan 3.2 mukaisesti jatkaa 10 vuoden jaksoissa, mikäli vuokralainen tarvitsee aluetta edelleen ympäristöluvan mukaiseen toimintaan.

Oheisen liitteen mukaisella sopimuksella voidaan sopia vuokra-ajan jatkamisesta muiden ehtojen pysyessä muuttumattomina. Jatkettu vuokra-aika päättyisi 31.12.2034.

Lisätietoja antaa kaupungingeodeetti Jari Säkkinen, puh. 044 421 4112, sähköposti etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jussi Heikkinen, Tekninen johtaja, jussi.heikkinen@kajaani.fi

Ympäristötekninen lautakunta päättää, että Kajaanin kaupunki jatkaa Kuusakoski Oy:n vuokra-aikaa oheisen sopimusluonnoksen mukaisesti siten, että jatkettu vuokra-aika päättyy 31.12.2034. Muut sopimusehdot pysyvät ennallaan.

Päätös

Hyväksyi.

Tiedoksi

Kuusakoski Oy / Timo Kärkkäinen

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus


Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

– se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
– kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika


Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kajaanin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.


Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.


Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on julkaistu tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen


Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kajaanin kaupungin ympäristötekninen lautakunta.


Postiosoite:  PL 133, 87101 Kajaani
Käyntiosoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani
Sähköpostiosoite: kajaani@kajaani.fi
Puhelinnumero:  08 61551 (vaihde)
Kirjaamon aukioloaika: klo 8.00-16.00; juhlapyhien aattoina ja perjantaisin klo 8.00-15.00.


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö


Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

– päätös, johon haetaan oikaisua
– se, millaista oikaisua vaaditaan
– millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja


Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin  kirjaamosta. Yhteystiedot; ks. edellä.