§ 2 Osoitteiden antaminen koirapuistoille

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2024-278

Päätöspäivämäärä

29.2.2024

Päätöksen tekijä

Kaupungingeodeetti

Päätöksen peruste

Hallintosääntö § 27, Ympäristöteknisen toimialan toimintasääntö § 2

Kuvaus

Tällä osoitepäätöksellä annetaan neljälle Kajaanin kaupungin koirapuistolle osoitteet. Puistot ovat Soidinpuiston, Hauholanpuiston, Lucianpuiston ja Ollinpuiston koirapuisto. Koirapuistoilla ei ole ennestään ollut osoitteita.

Päätös

Päätän, että Soidinpuiston koirapuiston osoite on Rinnekatu 1, Hauholanpuiston koirapuiston osoite on Hauholanpolku 3 , Lucianpuiston koirapuiston osoite on Eino Leinontie 4 ja Ollinpuiston koirapuiston osoite on Lohtajanpolku 4 oheisen liitekartan mukaisesti. 

Osoitteet otetaan käyttöön heti. Liitteenä on kartta ja ohje numerokyltin asentamisesta. Kiinteistön omistajan tai haltijan on varustettava kiinteistönsä tämän päätöksen ja karttaliitteen mukaisella osoitenumerolla ohjeen mukaisesti. Osoitenumeron hankkimis- ja asentamiskulut maksaa rakennuksen omistaja tai haltija. Rakennuksen omistajan on huolehdittava, että mahdolliset alivuokralaiset saavat myös tiedon tästä osoitepäätöksestä.

Tontti ja paikkatieto -tulosyksikkö vastaa muutosten lisäämisestä Kajaanin kaupungin paikkatietojärjestelmään sekä internet -järjestelmään. Lisäksi Tontti ja paikkatietopalvelut -tulosyksikkö vastaa päätöksen tiedottamisesta eri viranomaisille.

Lisätietoja asiasta antaa maanmittausteknikko Juha Salomaa, puh. 044 7100 622 tai etunimi.sukunimi@kajaani.fi

 

 

Allekirjoitus

Jari Säkkinen, kaupungingeodeetti

Organisaatiotieto

Maankäyttö-, suunnittelu- ja viranomaistulosalue