Kaupunginhallitus, kokous 13.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 46 Työtaistelutoimenpiteisiin varautuminen - vastuuhenkilöiden nimeäminen

KAJDno-2024-190

Valmistelija

  • Jyrki Komulainen, Henkilöstöjohtaja, jyrki.komulainen@kajaani.fi

Perustelut

KT Kuntatyönantajat ohjeistaa kuntia varautumaan yleisesti mahdollisten työtaistelutoimenpiteiden varalta. Kunnat tekevät osana yleistä varautumistyötä etukäteen suunnitelmat palvelujen saatavuuden ja toimintojen turvaamiseksi. Suunnitelmat tehdään toimintayksiköittäin tai vastuualueittain.

Kaupungin tulee nimetä vastuuhenkilöt ja heidän varahenkilönsä, jotka vastaavat toimintojen ylläpitämisestä vastuualueellaan myös työtaistelutoimenpiteiden aikana. Nimettyjen viranhaltijoiden ja työntekijöiden katsotaan asemansa vuoksi edellytettävän jäävän mahdollisten työtaistelutoimenpiteiden ulkopuolelle ml. lakko. Vastuuhenkilönä toimiva edustaa työnantajaa työtaistelutilanteessa. Vastuuhenkilöillä on kuitenkin työtaistelun toimeenpanevan yhdistyksen jäsenenä halutessaan oikeus osallistua työtaistelutoimenpiteisiin. Jos vastuuhenkilö ilmoittaa osallistuvansa mm. lakkoon, tulee vastuuhenkilöksi nimetä toinen, jolle annetaan vastuuhenkilölle tässä tarkoitettu toimivalta ja oikeudet.

Vastuuhenkilöt varahenkilöineen nimetään etukäteen ja heille ilmoitetaan työnantajan linjauksesta. Toimialat ja liikelaitokset ovat tehneet esityksensä vastuuhenkilöiksi nimettävistä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus nimeää toimialoille ja liikelaitoksiin liitteen mukaiset vastuuhenkilöt, joiden edellytetään jäävän mahdollisen lakon ulkopuolelle ja vastaavan toimintojen ylläpitämisestä.

Päätös

Hyväksyi.

Henkilöstöjohtaja Jyrki Komulainen oli asiantuntijana kokouksessa asian esittelyn ajan.

Tiedoksi

Ao. henkilöt.

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

– se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
– kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kajaanin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on julkaistu tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kajaanin kaupunginhallitus

Postiosoite:  PL 133, 87101 Kajaani

Käyntiosoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani

Sähköpostiosoite: kajaani@kajaani.fi

Puhelinnumero:  08 61551 (vaihde)

Kirjaamon aukioloaika: klo 8.00-16.00; juhlapyhien aattoina ja perjantaisin klo 8.00-15.00.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

– päätös, johon haetaan oikaisua
– se, millaista oikaisua vaaditaan
– millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin  kirjaamosta. Yhteystiedot; ks. edellä.