Kaupunginhallitus, kokous 23.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 31 Valtuustoaloite: Ukrainan tukeminen

KAJDno-2023-788

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuija Aarnio, Hallintojohtaja, tuija.aarnio@kajaani.fi

Perustelut

Pöytäkirjaan merkittiin valtuutettu Teemu Nivan (ps.) esittämä sekä Tuukka Karjalaisen (ps.) ja Eija Hakkaraisen (ps.) kannattama​​​ seuraavan sisältöinen valtuustoaloite:

"Valtuustoaloite Ukrainan tukemiseksi

Euroopan yleisen turvallisuustilanteen heikentyminen on näkynyt selkeästi Venäjän aloitettua sodan Ukrainaa vastaan. Sodan eskaloiduttua täysimittaiseksi sodaksi, jossa tavoitteena on ollut hävittää Ukraina, niin väestöllisesti kuin valtiollisesti, ei länsimaiset demokratiat voineet enää seurata sivusta. Ukrainaa on tuettu merkittävissä määrin niin sotilaallisesti kuin humanitäärisesti.

Kaikesta huolimatta tuki ei ole ollut riittävää. Tuen poliittinen viesti ei ole ollut riittävän selkeä.

Tämän vuoksi allekirjoittaneet esittävätkin Kajaanin toimimista esimerkkinä.

1. Esitämme, jotta Kajaanin kaupunki tukee Ukrainaa seuraavan neljän (4) vuoden aikana yhdellä miljoonalla per vuosi. 

Viesti on silloin selkeä. Tuki jatkuu riittävänä myös vaalikausien yli.

2. Esitämme myös tukikoordinaattorin toimen perustamista. Tukikoordinaattori valvoisi varojen käyttöä ja kohdentamista sekä raportoisi kaupungin hallitukselle varojen käytöstä.

3. Esitämme alustavaa tuen jakautumista seuraavasti:

  • 30 % sotilaalliseen toimintaan (mahdollinen yhteistyö koulutuksen osalta MPK ja Kainuun Prikaati)
  • 30 % humanitääriseen toimintaan

  • 30 % jälleenrakentamiseen

  • 10 % hallinnollisiin kuluihin


Annettava ja jaettava tuki on pyrittävä ensisijaisesti toimittamaan koulutuksellisena sekä materiaalisena tukena ja toissijaisesti rahallisena tukena.

Hankittava materiaalinen apu on ensisijaisesti pyrittävä hankkimaan Kainuun talousalueelta.

4. Koska hankittava apu pyritään saamaan ensisijaisesti Kainuun talousalueelta, niin Kajaanin tulee selvittää muiden Kainuun kuntien halukkuutta ryhtyä vastaaviin toimenpiteisiin.

Kajaanissa 12.6.2023"

Päätösehdotus

Valtuustoaloite lähetetään kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Valtuustoaloite lähetettiin kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Joni Partanen, Talousjohtaja, joni.partanen@kajaani.fi

Perustelut

Valtuustoaloitteen mukaan Kajaanin kaupungin tulisi tukea Ukrainaa seuraavan neljän (4) vuoden aikana yhdellä miljoonalla per vuosi. Valtuustoaloitteessa esitetään kyseisen tuen koordinoimiseksi tukikoordinaattorin toimen perustamista. Aloitteessa esitetään myös tuen jakautuminen sotilaalliseen toimintaan 30 % (mahdollinen yhteistyö koulutuksen osalta MPK ja Kainuun Prikaati), humanitääriseen toimintaan 30 %, jälleenrakentamiseen 30 % ja hallinnollisiin kuluihin 10 %. Tuki on pyrittävä ensisijaisesti toimittamaan koulutuksellisena sekä materiaalisena tukena ja toissijaisesti rahallisena tukena ja materiaalinen apu on ensisijaisesti pyrittävä hankkimaan Kainuun talousalueelta sekä selvitettävä muiden Kainuun kuntien halukkuutta ryhtyä vastaaviin toimenpiteisiin.

Kuntien ensisijainen tehtävä Ukrainan tukemisessa on tarjota ja järjestää kuntien lakisääteisiä palveluita Ukrainasta sotaa paenneille. Kunnat ovat järjestäneet ukrainalaisille mm. majoitusta, koulutusta ja työtä. Kunnat ovat tukeneet Ukrainaa myös suorilla lahjoituksilla kansainvälisten humanitaarista apua järjestävien tahojen kautta. Kunnat ovat myös ystävyyskaupunkien kautta lähettäneet lääkkeitä ja rahaa sekä tukeneet kulttuuria ja taidetta.

Kajaanin kaupunki on tukenut ukrainalaisia lapsia ja lapsiperheitä Ukrainassa Venäjän hyökkäyssodan aiheuttaman humanitäärisen kriisin takia 30.000 eurolla Unicefin Ukrainan avustustyön kautta (KH 26.4.2022 § 98). Kajaani on vastaanottanut ukrainalaisia vastaanottokeskustoiminnan kautta järjestämällä majoituksen, järjestänyt varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluita. Kaupungin työllisyys- ja kansainvälisyyspalvelut ovat olleet tiiviisti mukana ukrainalaisten tilapäisen suojelun piirissä olevien henkilöiden kotouttamisessa ja työllistämisessä. Kaupunki on myös tarjonnut työkokeilu ja palkkatukipaikkoja ko. henkilöille ja mm. Mamselli on työllistänyt ukrainalaisia TILMA-hankkeen avulla.

Ukrainan tukemisessa tulee huomioida myös kaupungin käytettävissä olevat resurssit ja talouden tilanne. Ensisijaisesti kaupungin tehtävänä on auttaa ukrainalaisia pakolaisia Suomessa tehtäväroolinsa mukaisesti.  Kajaanin kaupungin (sis. liikelaitokset) talousarvio vuodelle 2024 on alijäämäinen 2,9 milj. euroa ja taloussuunnitelman vuodet 2025–2026 ovat myös selkeästi alijäämäisiä. Talouden sopeuttamisohjelman laatiminen on käynnissä ja väestökehitykseen liittyvä rakenteellinen muutos haastaa Kajaanin taloutta pidemmällä aikavälillä. Talouden ja käytettävissä olevien resurssien realiteetti on, ettei valtuustoaloitteessa esitetyn suuruusluokan tukea Ukrainalle ole mahdollista osoittaa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle esittelytekstin mukaisen lausunnon ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Hyväksyi.