Kaupunginvaltuusto, kokous 6.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 85 LISÄPYKÄLÄ: Sidonnaisuusilmoitukset 2023 (lisäpykälä)

KAJDno-2022-881

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Taina Juntunen, Hallintosuunnittelija, taina.h.juntunen@kajaani.fi

Perustelut

Kuntalain 84 §:ssä on säädetty sidonnaisuuksien ilmoittamisesta. Sidonnaisuusilmoitukset tehdään tarkastuslautakunnalle, jonka tehtävänä on valvoa ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja tuoda ilmoitukset kaupunginvaltuustolle tiedoksi. Ilmoitusvelvollinen on itse vastuussa sidonnaisuusilmoituksen tekemisestä, ja hänen tulee myös viipymättä ilmoittaa sidonnaisuuksissa tapahtuneista muutoksista. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu luottamustehtävään.

Hallintosäännön 73 §:n 1 mom. mukaisesti tarkastuslautakunta tuo sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi vähintään kerran vuodessa.

Suomen Kuntaliitto on v. 2023 tarkentanut ohjeistustaan ilmoitusvelvollisuudesta ja sidonnaisuusrekisterin pitämisestä. Kuntaliiton näkemyksen mukaan muun muassa aluehallituksen jäsenyys ja muut hyvinvointialueella merkittävää päätösvaltaa käyttävät toimielinten jäsenyydet ovat sellaisia luottamustoimia, joista tulee tehdä ilmoitus (Kuntaliiton ohje, sivu 7). Aluevaltuuston jäsenyys ei kuitenkaan ole sellainen toimi, josta tulee ilmoittaa. Sidonnaisuuksien ilmoittaminen kunnassa 2023 -ohje on jaettu päätöksentekijöille oheismateriaalina.

Ilmoitusvelvollisia ovat:

  • kaupunginhallituksen jäsenet ja varajäsenet
  • kaupunginhallituksen jaostojen jäsenet ja varajäsenet
  • kaupunginvaltuuston puheenjohtajisto
  • lautakuntien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat
  • maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettuja tehtäviä hoitavat toimielimet eli Kajaanissa ympäristöteknisen lautakunnan ja sen lupajaoston jäsenet ja varajäsenet
  • kaupunginjohtaja, pormestari, apulaispormestari
  • edellä mainittujen toimielinten esittelijät

Ilmoitusvelvollisuus koskee:

  • johtotehtäviä tai luottamustoimia elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä tai muissa yhteisöissä (toimitusjohtaja, varatoimitusjohtaja; hallituksen, hallintoneuvoston tai niihin rinnastettavan toimielimen jäsenyys)
  • merkittävä varallisuutta (omaisuus ja omistusosuus, joka on hankittu liike- tai sijoitustoimintaa varten; ei koske sen sijaan omassa tai perheen käytössä olevaa asuntoa, kesäasuntoa tai siihen kuuluvaa tonttia)
  • maa- ja metsäomaisuutta (ilmoittaa tulee kohteen sijainti kaupunginosan, kylän tai tilan tarkkuudella sekä alueen suuruus neliömetreissä)
  • osakkeenomistusta (kiinteistöyhtiön tai muun osakkeen omistus; ilmoittaa tulee laatu ja kohde sekä omistusosuus; ei koske talletuksia eikä rahasto-osuuksia)
  • velkaa tai takausta (koskee velkoja, takauksia ja muita vastuita, jotka on otettu liike- tai sijoitustoiminaa varten; ei koske asunto-, auto- tai muuta lainaa, jos sen ottaminen ei liity liike- tai sijoitustoimintaan)
  • muuta sidonnaisuutta (yhdistys- ja säätiötoimintaa, mutta ei puoluetoimintaa)

Tarkastuslautakunta on vienyt sidonnaisuusrekisterin edellisen kerran kaupunginvaltuustolle tiedoksi 7.11.2022. Tämän jälkeen rekisteriin on ilmoitettu seuraavat muutokset:

Alakärppä Mikko, päivitetty 4.9.2023

Arffman Pasi, päivitetty 27.10.2023

Halonen Auli, päivitetty 5.9.2023

Hatva Teuvo, päivitetty 27.10.2023

Heikkinen Jussi, päivitetty 22.12.2022

Heikkinen Tea, päivitetty 2.8.2023

Hyvärinen Markku, päivitetty 4.9.2023

Immonen Marjatta, päivitetty 12.1.2023 ja 2.8.2023

Karjalainen Saara, päivitetty 27.10.2023

Karppinen Veli-Matti, päivitetty 2.8.2023, 26.10.2023

Kemppainen Anne, päivitetty 2.8.2023

Keränen Silja, päivitetty 2.9.2023

Kilpeläinen Pasi, päivitetty 5.9.2023

Kortelainen Miikka, päivitetty 5.6.2023, 2.8.2023

Leiviskä Niina, päivitetty 5.9.2023

Ohtonen Helena, päivitetty 14.9.2023

Oikari Risto, päivitetty 22.1.2023

Pakkala-Juntunen Sanna, päivitetty 4.9.2023

Partanen Minna, päivitetty 28.8.2023

Patronen Kaija, päivitetty 23.10.2023

Piirainen Raimo, päivitetty 23.10.2023

Pyykkönen Pauli, päivitetty 13.1.2023, 4.9.2023

Stricker Rea, päivitetty 4.9.2023

Suutari Eero, päivitetty 4.9.2023

Virkkunen Tuula, päivitetty 30.10.2023

Raportti sidonnaisuusilmoituksista on jaettu liitteenä. Tarkastetut sidonnaisuusilmoitukset  julkaistaan Kajaanin kaupungin verkkosivuilla osoitteessa:  www.kajaani.fi -> kaupunki ja hallinto -> päätöksenteko -> sidonnaisuudet.

Lisätietoja asiasta antaa hallintojohtaja Tuija Aarnio, puh. 044 7100216 ja sähköposti muodossa: etunimi.sukunimi@kajaani.fi tai hallintosuunnittelija Taina Juntunen, puh. 044 7100212 ja sähköposti muodossa: etunimi.h.sukunimi@kajaani.fi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Teemu Niva, teemu.niva@lh.kajaani.fi

Tarkastuslautakunta tarkastaa kokouspäivään 1.11.2023 mennessä saapuneet sidonnaisuusilmoitukset vuodelta 2023 ja valvoo, että kaikki ilmoitusvelvolliset ovat antaneet ilmoituksensa sekä julkaisee päivitetyn rekisterin kaupungin verkkosivuilla. Tarvittaessa lautakunta kehottaa ilmoitusvelvollisia toimittamaan puuttuvat ilmoituksensa.

Lisäksi lautakunta toteaa, että Kuntaliiton suosituksen mukaisesti  muun muassa aluehallituksen jäsenyys ja muut hyvinvointialueella merkittävää päätösvaltaa käyttävät toimielimielinten jäsenyydet ovat sellaisia luottamustoimia, joista tulee tehdä ilmoitus. Aluevaltuuston jäsenyys ei kuitenkaan ole sellainen toimi, josta tulee ilmoittaa.

Lautakunta lähettää tarkastamansa sidonnaisuusrekisterin kaupunginvaltuustolle tiedoksi. 

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

  • Taina Juntunen, Hallintosuunnittelija, taina.h.juntunen@kajaani.fi

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta lähettää tarkastamansa sidonnaisuusrekisterin kaupunginvaltuustolle tiedoksi. 

Päätös

Hyväksyi.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §