Kaupunginhallitus, kokous 31.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 211 LISÄPYKÄLÄ: Sijoitussalkun tuoton tulouttaminen vuonna 2023 (lisäpykälä)

KAJDno-2021-1270

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Joni Partanen, Talousjohtaja, joni.partanen@kajaani.fi

Perustelut

Kajaanin kaupungin hyväksytyn sijoitussuunnitelman (KH 24.5.2022 § 120) mukaan varsinaisen sijoitussalkun jäljellä olevasta kumulatiivisesta tuotosta tuloutetaan vuosittain 20 - 50 %. Tähän ei lasketa lyhytaikaisesti sijoitettujen kassavarojen tuottoa. Konsernijaosto tekee esityksen tuloutuksesta vuosittain kaupunginhallitukselle siten, että asia ehditään käsitellä ennen vuoden loppua.
Tulouttamisella pyritään siihen, että kaupungin rahoitustuotot ovat vuosittain mahdollisimman vakaat.

Kajaanin kaupungin sijoitustuotot syyskuun lopussa ovat yhteensä noin 14,7 milj. euroa koko sijoitusajalta (12/2019 alkaen). Vuoden 2023 aikana sijoitusten markkina-arvo on kasvanut 3,17 % ja sijoitustuotto vuoden alusta on yhteensä n. 5,0 milj.euroa.

Vuonna 2022 tuloutettiin kirjanpidollisesti 20 % lokakuun lopun toteuman mukaisesta vuoden 2022 tuotosta eli noin 2,0 milj.euroa.

Sijoitussuunnitelman mukaan sijoitusten pitkän aikavälin tuottotavoite on 4,0 prosenttia vuodessa (ei inflaatiokorjattu). Vuosittainen tuottotavoite ei toteudu syyskuun tilanteen mukaan täysimääräisesti, joten tuloutus on hyvä mitoittaa salkun kehitykseen. Kajaanin kaupungin tavoitteena on myös, että lainakannan kasvua pyritään hillitsemään kassavarojen käytöllä. (KH 29.11.2022 § 250). 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Konsernijaosto esittää kaupunginhallitukselle, että sijoitussalkusta tuloutetaan kassaan syyskuun lopun toteuman mukaisesta sijoitussalkun kumulatiivisesta tuotosta 2 milj. euroa. (13,5 % kumulatiivisesta tuotosta)

 

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

  • Joni Partanen, Talousjohtaja, joni.partanen@kajaani.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Konsernijaosto esittää kaupunginhallitukselle, että sijoitussalkusta tuloutetaan kassaan syyskuun lopun toteuman mukaisesta sijoitussalkun kumulatiivisesta tuotosta 2 milj. euroa. (13,5 % kumulatiivisesta tuotosta)

Päätös

Hyväksyi.

Päätökseen lisättiin virke: Kassaan tuloutetut varat käytetään kaupungin käyttötalouden menojen ja investointien rahoittamiseen ja hillitään siten lainakannan kasvua.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

– se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
– kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kajaanin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on julkaistu tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kajaanin kaupunginhallitus

Postiosoite:  PL 133, 87101 Kajaani

Käyntiosoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani

Sähköpostiosoite: kajaani@kajaani.fi

Puhelinnumero:  08 61551 (vaihde)

Kirjaamon aukioloaika: klo 8.00-16.00; juhlapyhien aattoina ja perjantaisin klo 8.00-15.00.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

– päätös, johon haetaan oikaisua
– se, millaista oikaisua vaaditaan
– millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin  kirjaamosta. Yhteystiedot; ks. edellä.