§ 3 Maankäyttölupa vesialueen niittojätteen väliaikaiseen läjittämiseen Kuluntalahden uimarannan alueelle

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2023-885

Päätöspäivämäärä

19.7.2023

Päätöksen tekijä

Kaupungingeodeetti

Päätöksen peruste

Hallintosääntö § 27, Ympäristöteknisen toimialan toimintasääntö § 2.

Kuvaus

Kuluntalahden kyläyhdistys ry (y-tunnus 2058102-5) on pyytänyt Kajaanin kaupungilta Kuluntalahden uimarannan alueen vuokraoikeuden haltijana lupaa läjittää vesialueen niittojätettä väliaikaisesti uimaranta-alueella ennen sen kuljettamista pois loppusijoitukseen.

Kajaanin kaupunki vuokraa uimaranta-aluetta Suomen valtiolta. Aluetta hallinnoi Metsähallitus. Valtion ja kaupungin välisen vuokrasopimuksen ehdot eivät estä niittojätteen läjittämistä alueella väliaikaisesti. Metsähallitus omistaa lisäksi vesialueen, jolta tuleva niittojäte alueelle läjitettäisiin ja on antanut kyläyhdistykselle luvan niittoon uimaranta-alueen edustalla.

Päätös

Päätän, että Kajaanin kaupunki myöntää tilalla 205-402-1-232 sijaitsevan vuokra-alueen haltijana luvan Kuluntalahden kyläyhdistys ry:lle läjittää niittojätettä Kuluntalahden uimarannan alueella väliaikaisesti, kuitenkin korkeintaan kaksi (2) viikkoa kesän 2023 aikana.

Lisätietoja asiasta antaa kaupungingeodeetti Jari Säkkinen, puh. 044 4214112 tai sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi

Allekirjoitus

Jari Säkkinen, kaupungingeodeetti

Organisaatiotieto

Maankäyttö-, suunnittelu- ja viranomaistulosalue