§ 5 Pianonsoiton opettajan/säestäjän palkkaaminen Kainuun musiikkiopistoon ajalle 11.8.2023-31.5.2024

Lataa  Kuuntele 

KAJDno-2022-1864

Päätöspäivämäärä

1.6.2023

Päätöksen tekijä

Musiikkiopiston rehtori

Päätöksen peruste

Hallintosääntö § 42

Sivistysjohtajan rekrytointilupa

Kuvaus

Kajaanin kaupungin ylläpitämässä Kainuun musiikkiopistossa on ollut haettavana sisäisessä ja julkisessa haussa pianonsoiton päätoimisen tuntiopettajan/säestäjän tehtävä ajalle 11.8.2023-31.5.2024. Tehtävä oli haettavana Kuntarekryssä ensin 17.3.-6.4.2023, ja hakuaikaa jatkettiin vielä 27.4.-11.5.2023. Tehtävään saapui yhteensä kuusi hakemusta, mutta kaksi hakijaa perui hakemuksensa hakuajan päättymisen jälkeen. Ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin kolme hakijaa, joista yksi jäi ilmoittamatta pois haastattelusta. Kahden haastatellun hakijan kohdalla arvioitiin haastattelun sekä opetus- ja säestysnäytteen perusteella, että he eivät nykyisillä taidoillaan ole soveltuvia tehtävään. 

Kyseistä tehtävää on Kainuun musiikkiopistossa kevätlukukaudella 2023 hoitanut *********(musiikkipedagogi AMK). Hän ei ole hakenut tehtävään, mutta on rehtorin pyynnöstä antanut suostumuksensa tehtävän hoitamiseen myös lukuvuonna 2023-2024.

Päätös

********* palkataan hoitamaan säestäjän/pianonsoiton opettajan tehtävää päätoimisena tuntiopettajana 11.8.2023-31.5.2024. Hän on antanut rehtorille suostumuksensa tehtävän hoitamiseen kyseisenä aikana.

Määräaikaisuuden perusten on säestäjän tehtävän järjestelyissä tulevien eläköitymisten myötä tapahtuvat muutokset.  

Tehtävään valitulla on opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimusten asetuksen nro 986/1998 mukainen kelpoisuus tehtävään.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n osio F liite 10 mukaan. Rehtori vahvistaa opetustuntien määrän palvelussuhteen alussa ja mahdolliset muutokset lukuvuoden aikana.

Palvelussuhde vahvistetaan erillisellä viranhoitomääräyksellä, kun tehtävään valittu on esittänyt lain 504/2002 mukaisen hyväksytyn rikosrekisteriotteen. Valittu henkilö on ollut Kainuun musiikkiopiston palveluksessa, joten koeaikaa ei noudateta.

Lisätietoja asiasta antaa vt. rehtori Eeva-Maria Nivalainen, sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@kajaani.fi

Allekirjoitus

Kainuun musiikkiopiston vt. rehtori Eeva-Maria Nivalainen

Organisaatiotieto

Sivistystoimiala