Kaupunginhallitus, kokous 29.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 250 Korkosuojaukset

KAJDno-2022-805

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tarja Lempeä, Talousjohtaja, tarja.lempea@kajaani.fi

Perustelut

Kajaanin kaupungilla on pitkäaikaisia lainoja 90,9 milj. euroa, josta 45,6 milj. euroa on sidottu kiinteään korkoon ja 45,3 milj. euroa on vaihtuvakorkoista lainaa. Lisäksi kaupungilla on käytössä 35,0 milj. euroa kuntatodistuksia. Kaupungin lainasalkun koko on yhteensä 125,9 milj. euroa (tilanne 31.7.2022).  Lainasalkkua varten kaupungilla on 79,0 milj. euroa korkosuojauksia. Kaupungin varainhankinnan ja sijoitustoiminnan periaatteiden mukaan (KH 26.5.2020) tavoitteena on, että lainakannan suojausaste on 30-70 %.Tällä hetkellä lainakannan suojausaste on yli 70 % ja kaupungin on tarkoituksenmukaista muokata tai päättää nykyisiä korkosuojaussopimuksia huomioiden tuleva lainakannan kehitys. Tulevina vuosina Kajaanin kaupungin tavoitteena on hillitä lainakannan kasvua muun muassa hillitsemällä investointeja.

Korkosuojausten markkina-arvot muuttuvat markkinatilanteen mukaan ja sopiva ajankohta olemassa olevien korkosuojaussopimusten muokkaamiselle tai päättämiselle riippuu markkinatilanteesta ja voi muuttua nopeasti. Hallintosäännössä ei  ole  delegoitu olemassa olevien korkosuojausten muokkausta tai päättämistä, joten päätösvalta on kaupunginhallituksella. 

Kaupungilla on sijoitusvarallisuutta, josta osa on sijoitettu pitkäaikaisesti (pääoma 150 milj. euroa) ja osa on ns. lyhytaikaisia kassavaroja (pääoma 35 milj. euroa), joita on mahdollista käyttää kassatarpeisiin ja muun muassa investointien rahoittamiseen (Talousarvio 2022 ja taloussuunnitelma 2023-2024). Lyhytaikaisten kassavarojen käyttäminen lainanoton sijaan on tarkoituksenmukaista kaupungin lainakannan kasvun hillitsemiseksi. Päätösvaltaa lyhytaikaisten kassavarojen käytöstä kassatarpeisiin ei ole hallintosäännössä delegoitu, joten päätösvalta on kaupunginhallituksella. 

Hallintosäännön 28 §:n mukaan talousjohtaja päättää rahatoimen hoitamisesta. Olemassa olevien korkosuojausten muokkaus tai päättäminen sekä lyhytaikaisten kassavarojen käyttö lainanoton sijaan on tarkoituksenmukaista liittää talousjohtajan toimivaltuuksiin tehtävien sujuvuuden varmistamiseksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus valtuuttaa talousjohtajan 

1. muokkaamaan tai päättämään olemassa olevia korkosuojaussopimuksia ottaen huomioon kaupungin tuleva lainakannan kehitys sekä

2. lainanoton sijaan tarvittaessa nostamaan kassavaroja lyhytaikaisesta sijoitussalkusta.

Päätös

Hyväksyi.

Valmistelija

  • Joni Partanen, Vs. talousjohtaja, joni.partanen@kajaani.fi

Perustelut

Korot lähtivät nousuun vuoden 2022 alkupuoliskolla ja pitkään vallinnut negatiivisten korkojen aikakausi päättyi. Euribor 6 kk oli vuoden 2022 alussa -0,539 ja puolestaan 22.11.2022 tasolla 2,338. Keskuspankit ovat nostaneet ohjauskorkojaan inflaation hillitsemiseksi. Yhdysvalloissa inflaatiovauhti on kesän jälkeen hidastunut, mutta puolestaan euroalueella kiihtynyt. Fed:n koronnosto-odotukset ovat maltillistuneet, mutta EKP:n osalta ohjauskorkojen nostojen ennakoidaan jatkuvan. EKP:n tulevien koronnostojen määrää on kuitenkin vaikea ennakoida. Euroalueella markkinakorkoennusteiden mukaan koroissa liikutaan lähivuosina tasolla 3,0-3,5 %:a, mutta myös korkeampien korkojen riski on kasvanut.

Kajaanin kaupungin lainasalkun koko on yhteensä 142,1 milj. euroa (tilanne 16.11.2022). Kaupungilla on pitkäaikaisia lainoja 112,1 milj. euroa, josta 44,0 milj. euroa on sidottu kiinteään korkoon ja 68,1 milj. euroa on vaihtuvakorkoista lainaa. Lisäksi kaupungilla on käytössä 30,0 milj. euroa kuntatodistuksia.

Kajaanin kaupungin (sis. liikelaitokset) lainamäärän 31.12.2022 arvioidaan olevan 138,0 miljoonaa euroa, eli noin 3 807 euroa/asukas. Vuoden 2023 talousarviossa lainamäärän on arvioitu kasvavan 5,3 miljoonaa euroa. Mikäli arvio toteutuu, on lainamäärä vuoden 2023 lopussa noin 143,3 miljoonaa euroa (rahoituslaitoksista otetut lainat). Lainakannan arvioidaan edelleen kasvavan vuosina 2024-2025 n. 5-8 miljoonan euron vuositahtia.

Lainakannan ja korkojen kasvaessa myös Kajaanin kaupungin korkomenot kasvavat väistämättä. Korkomenot kasvavat nykyiseltä 1,7 miljoonan euron tasolta lähemmäs 3 miljoonan euron tasoa lähivuosina, mikäli lainakanta kasvaa arvion mukaisesti ja markkinoiden korkoennuste toteutuu. 

Lainasalkkua varten kaupungilla on 79,0 milj. euroa korkosuojauksia. Kaupungin varainhankinnan ja sijoitustoiminnan periaatteiden mukaan (KH 26.5.2020) tavoitteena on, että lainakannan suojausaste on 30-70 %. Tällä hetkellä lainakannan suojausaste on noin 80 %. Osa Kajaanin kaupungin koronvaihtosopimuksista on kynnyksellisiä koronvaihtosopimuksia, joissa maksettava kiinteäkorko muuttuu vaihtuvaksi, mikäli korot nousevat yli 4,5 % -5,0 % tasolle. Kaupungilla on myös pitkäaikaista korkosuojaa vuoteen 2049 saakka huomattavalle pääomalle. 

Markkinaennusteita korkeampien korkojen riski on kasvanut. Kajaanin kaupungin lähivuosien korkomenot voivat kasvaa vuositasolla jopa 3 miljoonaa euroa, mikäli korot nousevat yli 5 % tasoon ja lainakanta kasvaa. Koronvaihtosopimuksia muokkaamalla on mahdollista saada lähivuosien korkomenoihin markkinakorkoja selkeästi alempaa kiinteän koron tasoa, jopa korkomenojen selkeää alentumista, sekä vähentää korkosuojauksiin liittyviä sitoumuksia 2030-2040 luvuilta. Lainakannan vähentäminen on myös mahdollista, mikäli lyhytaikaisia kassavaroja kohdennetaan lainakannan kasvun hillitsemiseen.

Korkomarkkinoiden tilannetta, Kajaanin kaupungin lainasalkun kehitystä ja korkosuojausten muokkaamisen vaihtoehtoja on käyty läpi OP:n ja Nordean kanssa marraskuun aikana. Kuntarahoitus on toiminut asiantuntijana lainakannan ja korkosuojausten vaikutusten arvioinnissa ja analysoinnissa Kajaanin kaupungilla käytössä olevaa Apollo lainaohjelmaa hyödyntäen.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kajaanin kaupungin tavoitteena on hillitä tulevien vuosien korkomenojen kasvua ja markkinaennusteita korkeampien korkojen riskiä muokkaamalla tai päättämällä olemassa olevia koronvaihtosopimuksia.

Kajaanin kaupunki voi myös lyhentää lainaa ennakkoon kassavarantojen avulla.

Päätös

Hyväksyi. 

Lainakannan kasvua pyritään hillitsemään kassavarojen käytöllä.


Muutoksenhaku

 

Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §