Kaupunginhallitus, kokous 18.6.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 123 Työllisyysjaoston jäsenten valinta toimikaudelle 2019 - 2021

KAJDno-2017-916

Valmistelija

  • Tuija Aarnio, Hallintojohtaja, tuija.aarnio@kajaani.fi

Perustelut

Hallintosäännön 8 §:n mukaan kaupunginhallituksen alaisuuteen perustettiin kesäkuussa 2017 työllisyysjaosto. Työllisyysjaoston tehtävänä on edistää kaupungin työllisyyden kehittämistä sekä ennaltaehkäistä ja korjata työttömyydestä kaupungille ja sen asukkaille aiheutuvia negatiivisia taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Jaoston käytettävissä olevilla määrärahoilla mm. työllistetään työttömiä, avustetaan yhdistyksiä, yrityksiä ja muita toimijoita sekä toteutetaan työllisyyttä edistäviä projekteja. 

Työllisyysjaostoon kuuluu viisi kaupunginhallituksen toimikaudekseen valitsemaa jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä, joiden tulee olla kaupunginhallituksen varsinaisia jäseniä tai varajäseniä. Kaupunginhallitus valitsee jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.

Työllisyysjaoston esittelijänä toimii henkilöstösihteeri.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, jari.tolonen@kajaani.fi

Kaupunginhallitus

- valitsee työllisyysjaostoon viisi varsinaista jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen

- valitsee jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.

Päätös

Hyväksyi. 

Kaupunginhallitus valitsi toimikaudelle 2019 - 2021  työllisyysjaostoon seuraavat:

Jäsen Varajäsen

Kaikkonen Vesa, puheenjohtaja 

Fonselius Päivi

Ohtonen Helena, varapuheenjohtaja

Kiljunen Ella

Paukkeri Tero

Niemelä Paavo

Sistonen Toivo

Juntunen Hannu

Aavakare Eila

Partanen Minna

 

Tiedoksi

Valitut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

– se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
– kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Kajaanin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on julkaistu tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kajaanin kaupunginhallitus

Postiosoite:  PL 133, 87101 Kajaani

Käyntiosoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani

Sähköpostiosoite: kajaani@kajaani.fi

Faksinumero: 08 6155 2510

Puhelinnumero:  08 61551 (vaihde)

Kirjaamon aukioloaika: klo 8.00-16.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

– päätös, johon haetaan oikaisua
– se, millaista oikaisua vaaditaan
– millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kajaanin kaupungin  kirjaamosta. Yhteystiedot; ks. edellä.